Jäätävä arvio: Jesse Puljujärven siirto NHL:stä oli kaikkea muuta kuin typerää – taustalla lukuisia seikkoja!
Niin siinä vain kävi, että Jesse Puljujärvi sai Edmonton Oilersin toimesta komennuksen AHL:ään Bakersfield Condorsiin. Kyseinen peliliike ei lopulta ollut yllätys, sillä suomalaistähti ei pelannut öljypaitojen viimeisessä harjoitusottelussa viikonloppuna.
Edmonton Journalin toimittaja David Staples kävi verkkojulkaisussa läpi peliliikettä suomalaisen kohdalla. Hänen mukaan siirto ei ole katastrofi, sillä kuten ymmärrettävää on, Puljujärven kaltaisen pelaajan on parempi saada 20 minuuttia peliaikaa ja vastuuta ylivoimalla AHL:ssä, kuin pelata kymmenisen minuuttia NHL:ssä jämäroolissa.
Pointin allekirjoittaa myös tämän tekstin kynäilijä – onhan ykkös- tai kakkosketjuun parhaiten sopiva Puljujärvi pelaaja, joka elää pisteistä. Ei niitä tehoja kolmos- ja nelosketjussa yhtälailla tehdä.
Vastuu AHL:ssä tehnee suomalaisen itseluottamukselle hyvää, vaikka kehitys nyt ehkä joidenkin mielestä saattaa olla hidasta. Toisaalta, alle 20- ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestari on kyntensä rapakon takana jo näyttänyt, joten peliaikaa NHL:ssä tulee joskus tulevaisuudessa taatusti.
TSN:n Craig Button oli tuumannut Edmonton Journalin artikkelin mukaan seuraavaa:
– Hänellä on paljon enemmän kykyjä hyökkäyspelaamiseen kuin (Drake) Caggiulalla tai (Anton) Slepshjevillä.
Pelipaikkataistelussa Puljujärveä nämä kaksi pelaajaa eivät voittaneet – se oli nimittäin Kailer Yamamoto. Kesän ykköskierroksen varauksella vaikuttaisi olevan suomalaislupausta parempi käsitys pohjoisamerikkalaisesta kiekosta.
Tämä tosin on jossain määrin ymmärrettävää, onhan jenkki pelannut koko uransa kotimaansa pienissä kaukaloissa.
Siirron myötä vastuu on taattu vasta toisen kautensa rapakon takana aloittavalle suomalaiselle. AHL:n kausi pääsee vauhtiin ensi viikonloppuna.
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”