Suomalaisvalmentaja tähtää yhä NHL:ään: ”Haluan tehdä työni niin hyvin…”

HELSINKI. Kazanissa viidettä kautta valmentava Ari Moisanen myöntää, että NHL on yhä selkeä kiintopiste tulevaisuudessa.
Leijonista tuttu maalivahtivalmentaja on noussut vuosien aikana arvostettuun asemaan Ak Barsin organisaatiossa. Kuvaava on, että harva valmentaja saa tänä päivänä valmentaa samassa organisaatiossa näin pitkään.
Moisanen kertoo, että hyppy NHL:ään olisi looginen päämäärä.
– Tavoite voi olla vähän väärä sana. Mutta eteenpäin pitää pyrkiä. Ak Barsin organisaatio on yksi Euroopan parhaista. Se (NHL) on Kazanista seuraava askel, Moisanen summaa Leijonat.comille.
Samalla kokenut valmentaja muistuttaa, ettei elämä pyöri pelkästään jääkiekon ympärillä.
– Minulla on perhe Raumalla ja asiat ovat hankalampia. Ei tässä enää sooloilla pelkästään sen mukaan, mitä itse haluaa tehdä, Moisanen miettii ja jatkaa:
– Haluan tehdä työni niin hyvin, että joku joskus soittaa. Mitä siihen sitten vastaa – se on tarina aivan toinen!
Parkkinen tärkeä suunnannäyttäjä
NHL:ssä nähdään tällä kaudella suomalaisosaamista myös valmentajan paikalla. Jussi Parkkila toimii ensimmäistä kauttaan Colorado Avalanchen maalivahtivalmentajana, mikä on Moisasen mukaan upea juttu.
Suomalaisvalmentaja seuraa mielenkiinnolla maamiehensä pärjäämistä.
– Parkkila on meidän käyntikortti siellä. Hän on meidän jäänmurtaja. Toivon suuresti, että hän onnistuu siellä. Se on todella tärkeää. Mitä paremmat tulokset Jussi tekee, sen parempi myös meille muille, Moisanen kehuu.
Lue myös: Kommentti: Leijonaluotsi on KHL-jätille kuin kultakimpale – tätä ei Suomessa edes ymmärretä
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo
Miten arki Kazanissa sujuu venäläistähti Emil Garipovin kanssa? Entä miten Moisanen näkee Jokereiden menestyksen KHL:ssä? Lue lisää valmentajan kommentteja myöhemmin Leijonat.comista!
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuleijonien pistelingon Hlinka Gretzky -esitykselle sataa kehuja: ”Jatkuva maalintekouhka”
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – värväsi NHL-valmentajan pojan rapakon takaa
- Raati on puhunut: tässä NHL:n TOP 20 -sentterit – mukana kolme suomalaista
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- Ässät teki ison tulosparannuksen – liikevaihto nousi ennätyslukemiin
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Liiga-konkari: yllättävä seuravalinta
- MTV Urheilu: Pelicans-tähti Iikka Kangasniemi siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Rooli jäi pieneksi – maajoukkuepuolustajan Liiga-sopimus purettu!
- IL: HIFK-supertähdeltä karu paljastus jatkosopimusneuvotteluista
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona