Nuoret tähdet varastivat show’n! Leijonavahti ällistelee kahta teinisensaatioita: ”Ei paljon huimaa”

HELSINKI. Leijonien maalilla torjunut Eero Kilpeläinen oli elementissään, kun Leijonat kaatoi sunnuntai-illan trillerissä Kanadan maalein 4-3.
Vaikka alku oli vaikea ensimmäisen kiekon mentyä suomalaisvahdin selän taakse, pystyi Kilpeläinen ottamaan varsinkin kolmannessa erässä usean tärkeän torjunnan. Voitto toi vahdin suupieliin leveän hymyn. Se oli maukas lisäbonus isänpäivälle.
– Perhe oli katsomassa peliä, kuten myös omat vanhempani. Ja saimme taisteltua kovasta pelistä voiton. Sain aiemmin tänään jo mukavia lahjoja, mutta tämä oli hieno lisä siihen, Kilpeläinen virnisti Leijonat.comille.
Juhlapäivä sai siis arvoisensa kruunun. Kilpeläinen kertoi nauttineensa ensimmäisestä maaottelustaan pitkään aikaan. Torjuja edusti Leijonia viimeksi kaudella 2015-16.
– Kausi Ruotsissa on mennyt hyvin. Sen myötä oli mukava piristysruiske hypätä Leijonien matkaan. Tämä on olympiavuosi, joten kaikki ovat innoissaan näistä peleistä.
18-vuotiaat ihmepojat
32-vuotiaan Kilpeläisen ohella Leijonien sankareiksi nousi Kanada-pelissä kaksi 18-vuotiasta kiekkolupausta.
Eeli Tolvanen ja Miro Heiskanen varastivat shown komeassa voitossa. Leijonavahti kertoi ihastelleensa kahden nuorukaisen tekemistä maalilta käsin.
– Taitotasot ovat kovat, mutta ei heitä myöskään paljon huimaa. Molemmat ovat tulleet upealla tavalla A-maajoukkueeseen, Kilpeläinen kehui.
– Kuten kaukalossa näkee, molemmat iskevät kovaa tahtia maaleja. Sitä on mukava seurata, hienoa peliä myös muuten.
Varsinkin Tolvasen veto on herättänyt ihastusta. Kilpeläinen ei itse viikon aikana joutunut kohtaamaan Leijonien matkassa nuorukaisen vetoa kovin usein. Vahti kiittelee pilke silmäkulmassa, ettei maajoukkue ehtinyt treenata liian monta kertaa.
– Mutta kyllä se aika hienosti näyttää lähtevän, Kilpeläinen muotoili leveä hymy kasvoillaan.
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Herkullinen huhu: NHL:n huippuseura on iskenyt silmänsä Rasmus Ristolaiseen
- Pelicans räväytti siirtomarkkinoilla: haaviin tarttui maajoukkuepuolustaja!
- IL: Petri Kontiola pyytää anteeksi Ilvekseltä: ”Kaduttaa ihan h*lvetisti – petin luottamuksen”
- Jatkuuko Ilveksen huima putki? Liiga-ennätys lähestyy kovaa vauhtia
- Typerä temppu pilasi lapsen kiekkoillan Tampereen paikallistaistossa: ”Itki kovasti”
- Ässät sorvasi jatkosopimuksen luottopuolustajansa kanssa: ”Taisteleva pelityyli”
- JYPin entinen tehomies löysi uuden seuran!
- MM-kisoissa Leijonia edustanut taituri kutsuttiin NHL:ään – pistettiin supertähden vierelle ja tehoili heti!
- Columbukselle kova kolaus: Patrik Laineen tutkapari loukkaantui
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvestä tipahti mahtava uutinen!
- Kova huhu: Norjan maajoukkuepelaaja siirtymässä loppukaudeksi Liigaan?
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvestä tipahti mahtava uutinen!
- NHL kutsuu! Farmiliigan suomalainen tehomies nostettiin viimein kirkkaisiin valoihin
- Ässät uudistuu: tässä on seuran uusi logo ja pelipaita
- JYPin huippulupauksen esiinmarssi koitui kohtaloksi – kanadalaiselle näytettiin ovea
- Typerä temppu pilasi lapsen kiekkoillan Tampereen paikallistaistossa: ”Itki kovasti”
- Iso takaisku! Liiga-seuran kaksi tähtipelaajaa sivussa kokoonpanosta
- Mikael Granlundin petomoodi sai jatkoa! Takoi hurjat tehot ja iski voittomaalin
- SaiPa aloittaa muutosneuvottelut – iso osa henkilöstöstä ulos?
- Tehohyökkääjä floppasi Liigassa – nyt löytyi uusi osoite!