Jokerit-vahvistus suitsuttaa kokenutta leijonapakkia: ”Yksi Euroopan parhaita”
Kuva: Ilari Isotalo
Jokereihin kesken kauden siirtynyt ruotsalaispakki Niclas Andersen viihtyy Sami Lepistön rinnalla.
Kaksikko on päässyt pelaamaan nyt muutaman pelin yhdessä. Tuorein onnistuminen tuli keskiviikkona, kun Jokerit murjoi Omsk Avangardin puhtaasti 3-0. Pelaaminen suomalaisen huippupuolustajan kanssa ei ole ainakaan kaventanut ruotsalaisen hymyn leveyttä.
– Leppiih (Lepistö) on todella hyvä puolustaja, varmasti yksi Euroopan parhaista. Olen pelannut monesti häntä vastaan venäläisissä joukkueissa, ja hän on pelannut aina todella hyvällä tasolla. Minulle on ollut todella helppoa pelata hänen kanssaan, Andersen kehuu.
– Jään ulkopuolellakin hän on auttanut paljon kaikissa pienissä jutuissa, joita uudessa joukkueessa tulee vastaan. Samalla tavalla ovat kaikki muutkin auttaneet. Kysynpä keneltä tahansa, saan aina heti apua ja vastauksia, se on ollut todella mahtavaa.
Peruspuolustajana tunnettu Andersen kirjautti jokeriuransa ensimmäisen syöttöpisteen keskiviikon Avangard-ottelussa Peter Reginin jo 19 sekunnin pelin jälkeen laukomaan salamamaaliin.
– Olemme oikealla raiteella, ja minäkin tiedän nyt sen ”normaalin” tason, jolla Jokerit haluaa pelata. Treeneissä on todella kova kilpailu, sitä kautta voitamme varmasti paljon otteluita tällä kaudella, Andersen kuvailee.
Lämmin vastaanotto
Andersen kehuu myös muuten Helsinkiä ja Jokereita. Pakki vaikuttaa olevan tyytyväinen uudesta työnantajastaan.– Olen hymyillyt joka päivä tullessani hallille. Jokerit on hoitanut perheelleni loistavan asunnon ja kaikesta on huolehdittu erinomaisesti. Minulle on todella tärkeää, että puolisoni ja lapseni ovat onnellisia.
– Olemme asuneet Sveitsin lisäksi myös Pohjois-Amerikassa, Venäjällä ja Ruotsissa. Puolisoni on syntyjään suomalainen, joten hänelle muutto Helsinkiin on ollut erityisen helppo. Ruotsi ja Suomi ovat aika samanlaisia. Voin sanoa, että Helsinki tuntuu jo nyt kodilta, Andersen iloitsee.
Lähde: Jokereiden tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK:n kannattajilta kova päätös – Jokereiden kotiottelut boikottiin: ”Oksettavaa”
- IS: Ässät pelaajakaupoilla – haaviin kaksinkertainen Suomen mestari!
- Carolina Hurricanes kiinnitti suomalaispuolustajan – yksivuotinen sopimus
- Joona Luoto jatkamassa uraansa SHL:ssä – huippuseura kiinnostui
- Expressen: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan – tässä uusi seura
- NHL:ään varattu KooKoo-lupaus: sopimus purettu!
- Pikkuleijonien maalivahti löysi uuden seuran – Pohjois-Amerikka kutsuu!
- Ruotsalaisseura menetti Juuso Välimäen – hankkimassa tilalle toisen suomalaisnimen
- Oliver Kapanen voi joutua jättitreidin uhriksi NHL:ssä – ”En yllättyisi”
- Urheilucast: Kultaleijonan miljoonatarjous valui sivu suun NHL:ssä – uskomaton syy

- Tommi Kivistön sopimus purettu ikävästä syystä – Liigasta tuttu maajoukkuemies korvaajaksi
- Kärpistä tuttu tehomies päätyi vapaille markkinoille