Sebastian Aho tehnyt huikean tempun – voiko suomalaisten tähdittämä ketju johdattaa Carolinan sensaatioon?
Kuten jääkiekon ystävät tietävät, ovat Carolina Hurricanesin Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho olleet ilmiömäisessä iskussa viime aikoina. Kaksikko on iskenyt viidessä edellisessä pelissä yhteensä tehot 6+9=15.
Tulikuuma suomalaisduo on panoksellaan saanut aikaan sen, että Hurricanes on tällä kaudella oikeasti realistinen menestyjäehdokas.
Näitä asioita painottaa myös The Hockey News -sivusto.
Se kirjoittaa, että edellisien pelien aikana on tapahtunut jopa todellista taikuutta, ja että joukkue on nyt huippuluokkaa. Canes voi alkukauden näytöillä tosiaankin taistella paikasta aurinkoon, eli pudotuspeleihin.
Suomalaisten tähdittämä joukkueen ykkösketju, jota johtaa sentteri Eric Staal, on saanut kemiat kohtaamaan huikealla tavalla. On varma asia, että muut joukkueet joutuvat katselemaan videoita kyseisestä ketjusta ja sen tempuista.
Sivuston pointtien lisäksi on muistettava se, että ketjun herääminen kertoo jotain siitä, miten kovia pelimiehiä kyseiset taikurit ovat.
Etenkin ällistyttävällä tavalla kukkaan puhjennut Aho kamppaili alkukaudella suurien maalinteko-ongelmien kanssa, mutta nyt reppu on alkanut helisemään.
Teräväinen on joukkueensa tehokkain (8+13) ennen Ahoa (5+13). Staal puolestaan komppaa kolmantena hyvällä saldolla 7+9.
Jos suomalaisten ja Staalin iskukyky jatkuu ja joukkue yltää pudotuspeleihin, katkaisee Hurricanes uskomattoman pitkän kuivakautensa. Edellisen kerran se on edennyt runkosarjasta jatkoon nimittäin reilut kahdeksan vuotta sitten, keväällä 2009.
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!