Helsingin IFK:n ensi kauden päävalmentaja varmistui keskiviikkona, kun seura tiedotti solmineensa kaksivuotisen sopimuksen Tommi Niemelän, 43, kanssa.

Niemelä valmentaa parhaillaan kolmatta kauttaan Tampereen Ilvestä. Hänen seuraajakseen tamperelaisseura nimesi keskiviikkona Raimo Helmisen, joka jättää SaiPan kuluvan kauden jälkeen.

HIFK:n nykyinen päävalmentaja Tommi Miettinen, 50, jatkaa tehtävässään kauden loppuun. Lokakuussa seuraan saapuneen Miettisen sopimus kattoi alunperinkin vain kuluvan kauden.

HIFK:n urheilujohtaja Janne Laukkanen perustelee Niemelän valintaa tämän vahvoilla näytöillä Liigassa.

– Miettisen ja HIFK sopimuksen luonne on avoimesti käyty läpi jo hyvissä ajoin, ja ”Toma” on lyönyt kaikki paukut tähän kauteen. Hän on tehnyt hyvää jälkeä lyhyessä ajassa. Niemelä on osoittanut kykynsä päävalmentajana Liigassa jo useiden kausien aikana Ilveksessä sekä aiemmin Pelicansissa, Laukkanen kommentoi seuran tiedotteessa.

Ennen Ilves-pestiään Niemelä valmensi Lahden Pelicansia, jonka hän johdatti kahdesti SM-hopealle.

HIFK halusi julkistaa tulevan päävalmentajansa jo nyt varmistaakseen työrauhan kaikille osapuolille.