Tuukka Raskin tuskalle ei näy loppua – suomalaistähti tuhahti toimittajille ja latasi suorat sanat palkastaan!
Kuva: Getty Images
Boston Bruinsin suomalaistähti Tuukka Rask pääsi viime yön NHL-kierroksella pitkästä aikaan maalinsuulle, kun vastaan asettui Edmonton Oilers.
Bruinsin neljässä edellisessä ottelussa luukkuvahtina toiminut Rask torjui Oilers-pelissä 32 kertaa, mutta taipui lopulta neljänteen peräkkäiseen tappioonsa, kun kanadalaisseura oli lopulta vahvempi lukemin 2-4.
Raskin kausi ei ole millään muotoa lähtenyt hyvin liikkeelle ja 30-vuotias suomalainen on menettänyt heikkojen otteiden takia ykkösvahdin paikkansa venäläiselle Anton Hubodinille.
Rask on voittanut tämä kauden 13 ottelussa vain kolme kertaa, eikä suomalaisen torjuntaprosentti 89,9 vakuuta.
Hubodin on taas pelannut yhdeksän peli ja ottanut niissä seitsemän voittoa. Venäläisen torjuntaprosentti on hurja 93,2.
Rask oli hävityn Oilers-pelin jälkeen hyvin turhautuneella tuulella ja hän antoi sen kuulua.
– On vain ajan kysymys, mitä te (toimittajat) kirjoitatte, jotta saatte kiistelyn aikaan, Rask tuhahti Boston Herald -lehden mukaan.
7 miljoonaa dollaria kaudessa tienaava Rask nosti myös suuren – jättimäisiä odotuksia aiheuttavan palkkansa puheeksi.
– Totta kai ihmiset katsovat kuinka paljon tienaan – ja kuinka paljon hän (Hubodin) tienaa (1,2 miljoonaa dollaria) – ja sitten tekevät ison jutun siitä. Hän on pelannut kuitenkin todella hyvin, sekä saanut myös voittoja tililleen. En voi valittaa tästä tilanteesta, Rask kertoo.
Bruins pelaa seuraavan kerran vasta torstain vastaisena yönä, eikä vielä ole tiedossa kumpi vahdeista aloittaa ottelussa.
– Emme julkaise aloittavaa maalivahtia vielä näin aikaisin. Tuukka on maailmanluokan maalivahti ja hän saa vielä voittoja. Toivottavasti se, joka pelaa keskiviikkona, antaa meille mahdollisuuden voittaa. Lepäämme tänään ja palaamme huomenna töihin. Näemme sitten tarkemmin, Bruins-luotsi Bruce Cassidy avaa.
LUE MYÖS:
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”