Voiko tämä edes olla totta? KalPa-vahti Niko Hovisen torjuntaprosentti on yli 99!

KalPan maalivahti Niko Hovinen on aivan käsittämättömässä iskussa.
Hovinen pelasi KalPan kauden ensimmäisessä ottelussa Jukureita vastaan nollapelin, mutta loukkaantui tämän jälkeen ja oli yli kaksi kuukautta sivussa peleistä.
Paluunsa jälkeen Hovinen on kahden viikon aikana pelannut neljä ottelua. Ja aivan uskomattomalla tavalla!
Hovinen on voittanut kaikki pelinsä, ja mikä häkellyttävintä, hän on päästänyt viidessä pelissä yhteensä yhden maalin!
Torjuntoja Hoviselle on kertynyt 139, eli miehen torjuntaprosentti on täysin käsittämätön 99,29!
Tänään Hovinen torjui 25 kertaa, kun KalPa haki tyylipuhtaan 5-0-vierasvoiton JYPistä.
Hovinen, 29, on ollut viime vuosina todellinen kiekkokaukaloiden kiertolainen.
Kauden 2011–12 jälkeen Hovinen lähti Lahden Pelicansista Pohjois-Amerikkaan, jossa pelasi AHL- ja ECHL-liigoissa. Tämän jälkeen mies pelasi kuudessa eri sarjassa ja kymmenessä joukkueessa ennen päätymistään KalPaan.
Nyt sekä Hovinen että KalPa lienevät sen verran tyytyväisiä, että Hovisella ei ole vähään aikaan tarvetta pakata matkalaukkuaan!
Hovisen uskomattomasta tilastosta kertoi ensimmäisenä SuomiKiekko-sivusto.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!