HIFK-hyökkääjä hehkutti olympiastadionin ulkojääpeliä – syntynyt maali aiheutti oudon reaktion katsomossa
Kuva: Juha Tamminen
HIFK kaatoi Jokerit vuonna 2011 Talviklassikossa yli 36 000 katsojan edessä numeroin 4-3 ja tuossa ottelussa Juha-Pekka Haataja keräsi peräti kolme syöttöpistettä.
Hyökkääjä pääsee ensi viikolla joukkueensa kanssa ulkojäille. Helsinkiläiset isännöivät Kärppiä tiistaina Kaisaniemessä.
Oululaisiakin edustanut Haataja pystyy omasta kokemuksesta kertomaan, minkälainen kokemus ulkojääpeli oikeasti on. Maalin syntyessä tunnelma oli poikkeuksellinen.
– Kun teimme maalin niin se ei ollut samanlainen kohahdus kuin jäähallissa vaan paljon tasaisempi. Se oli ehkä vaimeampi, mutta silti voimakkaampi. Aivan kuin vyöry olisi tullut katsomosta kentälle, Haataja fiilisteli Liigan sivuilla.
HIFK:n ja Jokerien välistä, vuoden 2011 ottelua Olympiastadionilla häiritsi alkulämmittelyiden aikana hento lumisade sekä tahmea tekojää.
Olosuhteet puhuttavat aina ulkojääpelin alla.
– Kävimme jäälämmön jälkeen kopissa. Kun tulimme stadikalle ja peli alkoi, niin oli aivan ihannekeli pelata. Saimme otteluun loistavan startin ja teimme maalin heti ensimmäisessä vaihdossa. Voitto oli erittäin iso asia meidän joukkueelle ja kannattajille. Kyllä sitä ottelua aina välillä vieläkin muistellaan, Haataja hehkutti miettien menneitä.
HIFK ja Kärpät kohtaavat itsenäisyyspäivää edeltävänä tiistaina. Tuo kamppailu alkaa kello 18.30.
LUE MYÖS:
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!