Aivan uskomaton maali! Liiga-tähti nöyryytti ex-seuraansa kauden hienoimmalla soololla
Kuva: Juha Tamminen
Nyt kannattaa ottaa lauantai-illan kunniaksi hyvä asento nojatuolista ja varata muutama minuutti aikaa. Muutama minuutti siksi, että haluat todennäköisesti katsoa tämän videon muutaman kerran uusintana.
Oulun Kärppien Charles Bertrand teki Rauman Lukkoa vastaan maalin, jota paremmaksi kenenkään on paha panna tämän kauden aikana.
Bertrand sai kiekon Kärppien puolustusalueella ja ohitti ensitöikseen NHL-kokemustakin omaavan Lukon kapteenin Janne Niskalan siniviivalla. Tämän jälkeen Bertrand pelasi itselleen biljardisyötön Lukon päätyyn ja pyyhälsi tuulispäänä perään.
Lukon puolustaja Simo-Pekka Riikola yritti estellä, mutta kiekon haltuunsa saatuaan Bertrand siirsi tämänkin syrjään ”susikädellä”. Riikolan istuskellessa maassa Bertrand leikkasi Kaapo Kähkösen vartioiman Lukon maalin eteen ja veivasi kiekon verkkoon.
Bertrand vei maalillaan Kärpät 3–1-johtoon, mikä jäi myös ottelun lopputulokseksi.
Bertrand johtaa Liigan maalipörssiä 18 osumallaan. Lisäksi mies on kerännyt 13 syöttöpistettä.
Bertrand, nyt 26, siirtyi kesällä 2009 juuri Lukon A-junioreihin. Lukon liigajoukkueessa Bertrand pelasi kausilla 2011–13.
Voit katsoa Charles Bertrandin huikean soolon tästä linkistä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-seurat hereillä – Ilveksestä tuttu suomalaistykki vapaille markkinoille!
- Otto Kivenmäki: iso siirtohuhu!
- Yli 500 NHL-ottelun mies lähtee Tapparasta – tässä uusi seura!
- HIFK:n entinen pistelinko rikoksen tiellä – pidätettiin jälleen!
- Lähde: SHL-hyökkääjä lähellä siirtoa Liigaan
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Lähde: SHL-hyökkääjä lähellä siirtoa Liigaan