Omissa kolisi viidesti, mutta suomalaistorjujan NHL-debyytti jäänyt silti – luotsilta outoja kommentteja
Florida Panthersin maalilla vastuu on tällä kaudella jakautunut sillä tavalla, että James Reimer on pelannut 18 ottelua ja Roberto Luongo 15 mittelöä. Kahdessa pelissä on torjunut Antti Niemi, ylös nostetun Harri Säterin vyölle kamppailuita ei edelleenkään ole kertynyt.
Nyt suomalaistorjujan debyytti on edelleen lähempänä kuin aikoihin Luongon ollessa sairastuvalla.
Reimer on kuitenkin vienyt ykköstorjujan roolin toijalalaisen avatessa luukkua. Syy tähän on pantterien päävalmentaja Bob Boughnerin mukaan se, että Säteri on kokematon.
– (Harri) Säteri on laadukas maalivahti, mutta hänellä ei ole paljon kokemusta. Hän tietää, että hänen täytyy olla hyvä ja ottaa askelia, luotsi oli sanonut Sun-Sentinelille.
Niin. Onhan Säteri kokematon, kun vastuuta ei tipu.
Seuraavan stepin ottaminen olisi ansaittua, sillä suomalainen on torjunut esimerkiksi AHL:ssä reippaasti päälle sadassa ottelussa. Prosentitkin ovat kivunneet kausittain lähelle tai päälle 90:n. Selviä notkahduksia ei ole tullut.
Toisaalta, Panthersin on nyt pelattava varman päälle, ja ainakin viime aikoina Reimer on näyttänyt pystyvänsä tasaisuuteen.
Vaikka Reimer päästi Coloradoa vastaan taannoin peräti viisi maalia, luottaa Boughner häneen. Kanukki torjui tuon löylytyksen jälkeen peräkkäisten iltojen peleissä piittaamatta selkäsaunasta.
– Hän ymmärtää, että meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, muutamien pinnojen päässä pudotuspelipaikasta olevan Panthersin Boughner latasi viitaten Reimeriin.
Säterin tilanne oli ainakin ennen tätä yötä ikävä debyytin suhteen, sillä Reimer nauttii luotosta.
Floridan kausi jatkuu yöllä, kun joukkue hakee revanssia Coloradosta. Joko nyt olisi suomalaistorjujan vuoro olla tolppien välissä?
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan