NHL:n suomalaistähti loistaa uudessa joukkueessa – paljasti onnistumisen yllättävän syyn
Kuva: Getty Images
Sami Vatasen alku New Jersey Devilsissä on ollut vähintäänkin hyvä. NHL-urallaan ensimmäisen kerran joukkuetta vaihtanut pakki on päässyt Devilsin takalinjoilla hommiin käsiksi kohtalaisen mallikkaasti, eikä suurempia virheitä ole syntynyt.
Kuvaavaa on, että suomalaispakki on kerännyt heti avauspeleissään runsaasti kehuja. Vatanen on tuonut heti roppakaupalla kiekollista osaamista Devilsin ohkaiseen pakistoon.
Suomalainen on luutinut alakerrassa yhdessä kokeneen Andy Greenen ja sittemmin John Mooren kanssa. Etenkin ensimmäiseksi mainittu on tuonut paljon iloa Vataselle, onhan NHL:ssä lähes 800 kamppailua pelannut Greene edustanut New Jerseytä jo yli kymmenen vuoden ajan.
– Hän on veteraanijätkä, joka on auttanut minua paljon. Me olemme puhuneet paljon sekä ennen että jälkeen pelien. Hän on erittäin tyyni jäällä, mikä auttaa minua paljon, toistaiseksi pisteittä uudessa joukkueessa pelannut Vatanen kehui NHL.comin mukaan.
Vatanen on nauttinut joukkueessa isoa roolia ykkösparissa – hän on ottanut paikkansa, mutta miehet ovat vaihtuneet vierellä.
Hyvin on pullat uunissa myös Devilsillä: Kesällä 2012 Stanley Cupin finaaleissa pelannut joukkue oli ennen lauantai-sunnuntaiyön pelejä konferenssissaan upeasti jaetulla kakkossijalla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan ennakkosuosikit pitivät pintansa – kaksi välieräjoukkuetta selvillä
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Christopher Gibson: ulos
- Ukko-Pekka Luukkosen neronleimaus nosti Buffalon ykköspaikalle NHL:ssä: ”Ilmiömäinen”
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä