TOP5: Kritisoitu leijonalupaus loistaa kärjessä – tässä ovat Liigan parhaat maalivahdit
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa on nähty syksyn mittaan paljon onnistujia myös tolppien välissä.
Varsinkin usea nuori vahti tuntuu ottaneen viime kaudesta isoja askelia eteenpäin. Tämä lupaa hyvää myös maajoukkuetta varten – Leijoniin riittää keväällä tunkua myös uuden sukupolven edustajista.
Leijonat.comin toimitus valitsee joulun kunniaksi alkukauden viisi parasta maalivahtia. Mukana on muutama yllättävä nimi – konkarit tuntuvat jääneen syksyllä pieneen rooliin Liigassa.
TOP5: Liigan parhaat maalivahdit
5. Frans Tuohimaa, SaiPa – Alkukauden kenties suurin yllättäjä. Entinen lupaus on vastannut huutoon SaiPassa ja noussut ryminällä sarjan parhaiden vahtien joukkoon. Tuohimaan torjuntatyöskentelyä on tällä hetkellä kiva seurata. 4. Andreas Bernard, Ässät – Ässien italialaisvahti on ollut isossa roolissa porilaisten upeassa syksyssä. Eleetön torjuja ei loista otsikoissa – otteet ovat silti illasta toiseen vakuuttavia. Sarjan parhaita ulkomaalaisvahteja – Bernard on kehittynyt vuosien aikana valtavasti. 3. Atte Engren, HIFK – Leijonistakin tuttu huippuvahti on ollut alkukaudesta vakuuttava HIFK:n maalilla. Raumalaistorjuja palkittiin otteistaan joulun alla jatkosopimuksella. Tärkeä lenkki HIFK:lle myös jatkossa. 2. Kaapo Kähkönen, Lukko – Nuori Lukko-vahti kuuluu syksyn ykkösvahteihin. Nuorten Leijonien kultasankari on väläyttelyt aiemminkin Liigassa – nyt torjuja tuntuu löytäneen kaivatun tasaisuuden otteisiinsa. Jatkuuko ura ensi syksynä rapakon takana? 1. Veini Vehviläinen, Kärpät – Listan ykköseksi nousee Kärppien sensaatiovahti, joka on dominoinut sarjan tilastoja jokaisella osa-alueella. Vehviläisen potentiaalista on puhuttu pitkään – siirto Ouluun tuntuu vapauttaneen lopullisesti nuorukaisen. Kaikesta tekemisestä huokuu tällä hetkellä itsevarmuus.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt