Pelicans ja HPK tekevät lauantaina historiaa, kun Liiga siirtyy ulkomaille – yli 4000 myytyä lippua!

Lauantaina pelataan jälleen kallisarvoisista sarjapisteistä kotimaisessa Liigassa. Mielenkiintoisin kohtaaminen pelataan poikkeuksellisesti Suomen rajojen ulkopuolella, kun ensimmäistä kertaa sarjan historiassa virallinen runkosarjaottelu pelataan Viron pääkaupungissa Tallinnassa. Jotta asiasta voisi tehdä monimutkaisemman, ottelun panoksena on myös Hämeen herruus, kun Lahden Pelicans ”isännöi” Hämeenlinnan Pallokerhoa.
Liiga tiedotti historiallisesta ottelusta jo syyskuussa. Idea Virossa pelaamisesta tuli Pelicansin toimitusjohtajalta Tomi-Pekka Kolulta.
– Haluamme olla toiminnassamme innovatiivisia edelläkävijöitä ja ennen kaikkea tarjota kannattajillemme ainutlaatuisia kokemuksia. Tätä on valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa jo hyvä tovi ja olemme todella tyytyväisiä, että nyt voimme alkaa tosissaan rummuttamaan tätä, Kolu kertoi Liigan nettisivuilla 6. syyskuuta.
Kolu paljasti tällä viikolla Radio Voiman haastattelussa, että otteluun on myyty jo 4000 lippua. Lahdesta on viimeisten tietojen mukaan lähdössä 20 bussillista kannattajia ja Hämeenlinnasta on raportoitu lähtevän ainakin 400 silmäparia kohti Tallinnaa.
Virolaisetkin ovat osoittaneet mielenkiintonsa otteluun. Paikalliset ovat varanneet itselleen jo pari tuhatta lippua.
Ottelu pelataan Tallinnan Tondiraba-jäähallissa. Paikkaa kehutaan erittäin laadukkaaksi ja sopivana isännöimään Liiga-ottelua. Hallin yleisökapasiteetti on 6000 katsojaa.
– Puitteet olivat hienot ja kaikki fasiliteetit a-luokkaa. Pelaajille kyseessä on once in a lifetime -tilaisuus päästä pelaamaan Liigaa ulkomaille, mikä tuo lisäjännitettä ja uusia ulottuvuuksia itse peliin. Odotan hienoa tapahtumaa, Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä kommentoi.
Pelaajat ovat syystäkin innoissaan poikkeuksellisesta illasta. Tapahtuma voi tuoda helpotusta Pelicansille, kun joukkue on pelannut tammikuun ailahdellen.
– Muutaman päivä reissu on hyvä asia joukkuehengen kannalta. Saamme tehdä yhdessä uusia erilaisia asioita, muun muassa olla yhdessä laivalla. Lauantaina pitää kuitenkin olla pelimoodissa. Toivottavasti reissu on hieno myös faneille, kertoi Pelicansin puolustaja Stefan Lassen seuran nettisivuilla.
Ottelu alkaa lauantai-iltana kello 19:00.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Urheilucast: Liiga-seura jysäytti kaksi superhankintaa jättirahalla – ”En muista vastaavaa”
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen ulkomailta
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- Urheilucast: Liiga-seura jysäytti kaksi superhankintaa jättirahalla – ”En muista vastaavaa”
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen ulkomailta