Voi rähmä! NHL:ssä tällä kaudella piipahtaneen suomalaishyökkääjän kaudesta tulossa pannukakku
Viime kaudella Tampereen Tapparassa loistanut Henrik Haapala lähti syksyllä kovin odotuksin kohti Pohjois-Amerikkaa ja Floridaa. Suomen mestarina ja Liigan pistepörssin voittaneena 23-vuotias Haapala ei kuitenkaan vakuuttanut kauden alkaessa Florida Panthersin valmennusjohtoa, joten vauhtia oli haettava farmisarja AHL:stä.
Pian loukkaantumisista kärsinyt Florida antoi Haapalalle mahdollisuuden näyttää osaamistaan virallisissa runkosarjapeleissä. Viidessä ottelussa suomalainen ei kuitenkaan päässyt kuin kerran tehopisteillä. Käteen jäi yksi syöttö ja käsky takaisin seuran farmijoukkueeseen Springfield Thunderbirdsiin.
Maalinälkäinen hyökkääjä ei ole ollut parhaimmillaan ensimmäisellä kaudellaan rapakon toisella puolella. Tehottomuus on jatkunut myös AHL:ssä, kun 18 pelatusta ottelusta on syntynyt heikot 3+5=8 teholukemat.
Tehottomuuden lisäksi Haapala on kärsinyt myös epäonnesta. Suomalaishyökkääjä on puuttunut Springfieldin kokoonpanosta jo 12:sta viimeisestä ottelusta. Haapalan kerrotaan olevan loukkaantumisen takia sivussa. Tämän hetkisten tietojen mukaan kyse on pienestä vammasta.
Huonot otteet peleissä ja useat loukkaantumiset uhkaavat tehdä Haapalan Amerikan valloituksesta katastrofin.
Haapalan tulokassopimus Floridan kanssa kattaa vielä seuraavan kauden, mutta se ei takaa tulevaisuutta joukkueen rosterissa. Haapala alkaa varmasti miettimään vaihtoehtojaan, jos hankaluudet Amerikassa jatkuvat.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kultajoukkueet saivat kutsun Donald Trumpilta – naisjoukkueelta tyly vastaus
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- Nuorten Leijonien puolustaja: lähtöpassit HIFK:sta – tässä uusi seura
- Paul Maurice rikkoi hiljaisuuden – kommentoi Leijonat-huhuja: ”Hölmöyttä”
- Linus Nyman: loppukauden seura selvillä!
- IS: Huippuvireinen ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan – tässä uusi seura!
- Liigassa pelaajakauppa – Tappara vahvistuu olympialaisissa pelanneella hyökkääjällä!
- AL: Ilves teki tärkeän kiinnityksen
- Kasperi Kapasesta kantautui ikävä tieto
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- Ylellä tiukka väite Leijonien Kanada-välierästä – taustalla kabinettipeliä?
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- Entiseltä joukkuekaverilta tyly kuitti Teemu Selänteelle: ”Sinun olisi pitänyt saada jäähy”