Kimmo Timonen nostaa esiin merkittävän muutoksen NHL:ssä: ”Ei katsottu hyvällä”
Kimmo Timonen on laajasti tunnustettu puolustajaksi, joka pelasi kunnioitettavan NHL-uran. Yli tuhannen NHL-ottelun ura päättyi Stanley Cup -juhliin Chicago Blackhawksin paidassa kesällä 2015.
Uran alkutaipale ei kuitenkaan ollut kovin ruusuinen. Puolustajat olivat lähinnä isoja, kankeita sekä fyysisiä Timosen aloittaessa uraansa Pohjois-Amerikassa. Yksikään ominaisuus ei istu Timosen pelaajaprofiiliin. Peli perustui täysin eri asioille kuin nykyään.
– Täytyy myöntää, että kun tulin NHL:ään 1990-luvun lopussa, pienempiä puolustajia ei katsottu hyvällä silmällä. Peli on kuitenkin muuttunut pienempiä puolustajia suosivaksi koko 2000-luvun ajan, joten sikäli uudesta ilmiöstä ei ole kyse. Suuntaus tosin on näyttänyt taas kiihtyvän viime vuosien aikana, Timonen sanoo NHL.com-sivuston Kimen Kulma -palstalla.
– Peli on muuttunut nopeampaan suuntaan jo pitkään. Koko ei ole enää este, koska luistelu on niin isossa osassa.
Tilanne oli jopa niin hankala, että Timonen harkitsi NHL-unelman kuoppaamista.
– Jossain vaiheessa 1990-luvun puolessavälissä kieltämättä kävi mielessä, että pitääkö NHL unohtaa kokonaan. Koosta tuli minulle aika suoraakin viestiä, vaikka oli niitä pienempiä pakkeja ollut aiemminkin. Ei joku Paul Coffey ollut kovin iso jätkä.
Kaikesta huolimatta Timonen pelasi urallaan yli 1100 ottelua maailman parhaassa kiekkosarjassa. Tästä hän kiittää ensimmäisen NHL-seuransa Nashville Predatorsin silloista – ja nykyistä General Manageria.
Aika monta seinää piti kaataa ja uskoa omaan juttuun, että paikka lopulta aukesi. Onnekseni Nashville Predators ja GM David Poile olivat aikaansa edellä. Ei silloin ollut kuitenkaan helppoa lähteä taistelemaan pelipaikasta pienikokoisena eurooppalaisena pakkina.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Patrik Laine pääsi pois tukiohjelmasta – tämä tapahtuu seuraavaksi
- Liiga-seura kaappasi Tapparalle mestaruuden ratkaisseen hyökkääjän
- Iikka Kangasniemi palaa Liigaan!
- Liigassa vuosia sitten nähty hyökkääjä tekee paluun – mätti huippupisteet viime kaudella!
- No nyt! Lähes 90 tehopistettä takonut hyökkääjä siirtyy Liigaan
- TPS vahvistuu kahdella pelaajalla – haaviin kanadalaishyökkääjä: ”Hyökkäyssuuntaan erottuva pelaaja”
- IS: Eetu Selänne päättää uransa – isä paljasti tulevaisuuden suunnitelmat
- TPS:lle hurja menetys – superlupauksen ensi kauden pelipaikka selvillä
- IS: Tällaisen rangaistuksen Joonas Rask sai HIFK:lta
- Sopimus purkissa – Suomen NHL-sensaatio löi hurjalla tavalla rahoiksi!
- Columbus-GM astui lehdistön eteen – teki ison paljastuksen Patrik Laineen tilanteesta