Entinen junioritähti hehkuttaa Leijonien superjunnuja: ”Pitää olla katupojan luonnetta!”

Leijonissa 1998 Naganon olympialaisista pronssia voittanut Janne Niinimaa oli aikanaan todellinen junioritähti. Niinimaa oli 16-vuotias pelatessaan Oulun Kärppien I divisioonan joukkueessa sekä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. 18-vuotiaana Niinimaa siirtyi Jokereihin pelaamaan ensimmäisen SM-liigakautensa.
NHL:n Philadelphia Flyersiin Niinimaa lähti kesällä 1996 ollessaan 21-vuotias.
Niinimaa onkin oikea mies arvioimaan Leijonien joukkueessa olympialaisissa pelaavia nuoria superlupauksia Miro Heiskasta ja Eeli Tolvasta.
Suomella on mukana monta nuorta mielenkiintoista nimeä. Miro Heiskanen ja Eeli Tolvanen ovat vasta 18-vuotiaita. Millainen tilanne on heille marssia olympiakaukaloon?
− Muistan, kun itsekin pelasin nuorena ensimmäisiä isoja pelejä. Se on luonteesta kiinni. Tolvasesta ja Heiskasesta minulla on sellainen kuva, että heitä eivät nuo kehät huimaa. He menevät vaan pelaamaan lätkää, Niinimaa tietää.
− Nyt nuo jätkät eivät joudu olemaan johtavia pelaajia, jollaisia he ovat olleet nuorten kisoissa, vaan nyt kokeneemmat ottavat paineet. Esimerkiksi kaksikymppisten kisoissa heillä oli liikaa paineita, ja peli vähän kangistui. Liigassa ja KHL:ssä pelaaminen on näillä nuorilla paljon rennompaa. Uskon, ja veikkaan, että he pelaavat huippukisat. Molemmat sankarit voivat olla todella isossa roolissa näissä karkeloissa.
Miro Heiskanen (kuvassa) nousee usein otsikoihin. Millaisena pelimiehenä näet hänet ja millainen on mielestäsi nuoren miehen potentiaali?
− Tunnen hänet peliesitysten perusteella, mutta kysymys kuuluu, millainen pääkoppa harteilla on? Pitää olla sopivaa katupojan luonnetta. Ei nyt ylimielisyyttä, mutta tervettä itseluottamusta. Hänellä on kaikki eväät: pelinluku, taidot, uskallus pelata paineen alla.
”Nyt tehdään viimeisiä hiontoja timanttiin.”
− Kun paikka tulee, se pitää käyttää hyväksi. On kova tie edetä NHL:ään saakka, ja se on monesti pienestä kiinni, varsinkin pakilla. Nykykiekossa pitää pystyä liikkumaan, se on kaiken A ja O. Heiskanen on kovapäinen jätkä, ja taidot kyllä riittävät. Hänen täytyy vain muistaa tehdä hommia – nyt niitä pitää tehdä, Niinimaa muistuttaa.
− Sitten kun pohjat on tehty, pitää vain käyttää se tilaisuus, kun paikka NHL:ssä tulee. Olympialaiset on hyvä paikka katsoa, mistä nuori mies on tehty. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että tehdään viimeisiä hiontoja timanttiin. Meillä on ollut siellä (NHL:ssä) muun muassa Julius Honka. Hän on samantyyppinen pelaaja kuin Heiskanen. Mutta ei se NHL-paikka näytä helpolla irtoavan hänellekään, Niinimaa huomauttaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Urheilucast: Tommi Tikan Kärpät-sopimuksesta iso paljastus
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä