Entinen junioritähti hehkuttaa Leijonien superjunnuja: ”Pitää olla katupojan luonnetta!”
Kuva: Getty Images
Leijonissa 1998 Naganon olympialaisista pronssia voittanut Janne Niinimaa oli aikanaan todellinen junioritähti. Niinimaa oli 16-vuotias pelatessaan Oulun Kärppien I divisioonan joukkueessa sekä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. 18-vuotiaana Niinimaa siirtyi Jokereihin pelaamaan ensimmäisen SM-liigakautensa.
NHL:n Philadelphia Flyersiin Niinimaa lähti kesällä 1996 ollessaan 21-vuotias.
Niinimaa onkin oikea mies arvioimaan Leijonien joukkueessa olympialaisissa pelaavia nuoria superlupauksia Miro Heiskasta ja Eeli Tolvasta.
Suomella on mukana monta nuorta mielenkiintoista nimeä. Miro Heiskanen ja Eeli Tolvanen ovat vasta 18-vuotiaita. Millainen tilanne on heille marssia olympiakaukaloon?
− Muistan, kun itsekin pelasin nuorena ensimmäisiä isoja pelejä. Se on luonteesta kiinni. Tolvasesta ja Heiskasesta minulla on sellainen kuva, että heitä eivät nuo kehät huimaa. He menevät vaan pelaamaan lätkää, Niinimaa tietää.
− Nyt nuo jätkät eivät joudu olemaan johtavia pelaajia, jollaisia he ovat olleet nuorten kisoissa, vaan nyt kokeneemmat ottavat paineet. Esimerkiksi kaksikymppisten kisoissa heillä oli liikaa paineita, ja peli vähän kangistui. Liigassa ja KHL:ssä pelaaminen on näillä nuorilla paljon rennompaa. Uskon, ja veikkaan, että he pelaavat huippukisat. Molemmat sankarit voivat olla todella isossa roolissa näissä karkeloissa.
Miro Heiskanen (kuvassa) nousee usein otsikoihin. Millaisena pelimiehenä näet hänet ja millainen on mielestäsi nuoren miehen potentiaali?
− Tunnen hänet peliesitysten perusteella, mutta kysymys kuuluu, millainen pääkoppa harteilla on? Pitää olla sopivaa katupojan luonnetta. Ei nyt ylimielisyyttä, mutta tervettä itseluottamusta. Hänellä on kaikki eväät: pelinluku, taidot, uskallus pelata paineen alla.
”Nyt tehdään viimeisiä hiontoja timanttiin.”− Kun paikka tulee, se pitää käyttää hyväksi. On kova tie edetä NHL:ään saakka, ja se on monesti pienestä kiinni, varsinkin pakilla. Nykykiekossa pitää pystyä liikkumaan, se on kaiken A ja O. Heiskanen on kovapäinen jätkä, ja taidot kyllä riittävät. Hänen täytyy vain muistaa tehdä hommia – nyt niitä pitää tehdä, Niinimaa muistuttaa. − Sitten kun pohjat on tehty, pitää vain käyttää se tilaisuus, kun paikka NHL:ssä tulee. Olympialaiset on hyvä paikka katsoa, mistä nuori mies on tehty. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että tehdään viimeisiä hiontoja timanttiin. Meillä on ollut siellä (NHL:ssä) muun muassa Julius Honka. Hän on samantyyppinen pelaaja kuin Heiskanen. Mutta ei se NHL-paikka näytä helpolla irtoavan hänellekään, Niinimaa huomauttaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- KalPan pistetykki lähtee – uusi seura selvisi!
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Yllätyskäänne NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo muuttui
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”