Antti Niemelle murska-arvostelut – vaihdettiin ulos ensimmäisen erän puolivälissä!
Kulunut kausi ei ole ollut kokeneelle suomalaisvahdille Antti Niemelle mieluisa. Sarjan yhdellä heikoimmalla torjuntaprosentilla torjunut Niemi eli keskellä painajaista viime yön NHL-kierroksella, kun suomalaisen seura Montreal Canadiens haastoi sensaatioseura Vegas Golden Knightsin.
Niemi asetettiin maalille, jotta joukkueen ykköstähti Carey Price saisi huilivuoron. Valmennusjohdon päätös kostautui, kun Vegas siirtyi alle kymmenessä minuutissa 3-1 johtoon. Niemi ehti torjua vain kolme laukausta, kun hänet siirrettiin vaihtopenkin puolelle.
Suomalaisen otteet eivät luonnollisesti miellyttäneet kiekkokaupungin vaativaa kannattajakuntaa. Seuran sometilit täyttyivätkin kommenteista, joissa ihmeteltiin Niemen pelaamista. Osa kannattajista toivoi, että Price pelaisi loput kauden peleistä.
Vegas voitti lopulta 6-3 ja vankisti asemaansa läntisen konferenssin kärkipaikalla. Montrealin pudotuspelihaaveet alkavat olla pikkuhiljaa utopiaa, kun ero kahdeksanteen sijaan on jo 13 pistettä.
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!