Huh, mikä trilleri! Venäjä teki kiekkohistoriaa olympiafinaalissa – Saksalta upea taistelu!
Kuva: Getty Images
Saksan ja Venäjän Olympiaurheilijoiden välillä nähtiin todellinen trilleri olympiafinaalissa.
Päätöserään lähdettiin jännittävässä tasatilanteessa 1-1. Venäläiset siirtyivät ratkaisevan tuntuisesti 2-1-johtoon, kun ottelua oli jäljellä alle seitsemän minuuttia.
Saksa yllätti heti seuraavassa vaihdossa tasoittamalla pelin vain kymmenen sekuntia edellisestä osumasta.
Tapahtumat olivat kuitenkin vasta alussa. Saksa siirtyi sensaatiomaisesti 3-2-johtoon Jonas Müllerin maalilla, kun ottelua oli reilut kolme minuuttia jäljellä.
Venäläispeluri Sergei Kalinin sortui ottamaan vielä rangaistuksen, joten venäläiset joutuivat jahtaamaan tasoitusta loppuhetkillä alivoimaisena.
Tästä huolimatta huippuottelun pelannut Nikita Gusev tasoitti illan toisellaan pelin 3-3-lukemiin, joista lähdettiin jatkoajalle.
Saksan turmioksi koitui konkarihyökkääjä Patrick Reimerin korkeasta mailasta saama rangaistus jatkoajalla.
Venäjän Olympiaurheilijoiden lopulliseksi sankariksi nousi ratkaisumaalin tehnyt Kirill Kaprizov. Lisäksi Nikita Gusev viimeisteli kovat tehot 2+2.
Olympiakulta on Venäjän ensimmäinen. Se on voittanut edellisen kerran olympiapronssia vuonna 2002, mikä on maan edellinen olympiamitali jääkiekosta.
Saksalle pettymys finaalitappion jälkeen on kova, mutta hopeamitali on uskomaton suoritus joukkueelle, jolta ei odotettu tällaista suoritusta. Saksa on voittanut edellisen arvokisamitalin vuonna 1976.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Patrik Laine: shokkiuutinen!
- Montreal-GM: uutta tietoa Patrik Laineesta
- Liiga-seuralle raju takaisku: kultakypärä sivuun!
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Jokereille lätkäistiin sakot!
- Ilves: karseita uutisia!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Ilves: karseita uutisia!
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Olli Jokiselta tylyä tekstiä tappion jälkeen: ”Naps, naps, henkinen kantti oli siinä”
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”