NHL:n siirtoraja umpeutui maanantai-iltana Suomen aikaan. Viimeinen päivä tehdä kauppaa oli kiireinen monelle NHL-managerille, kun joukkueita vahvistettiin viimeiselle tunnille asti.

Mukana oli totutusti isoja pelaajasiirtoja, kun moni joukkue otti riskejä kevään kannujahtia varten. Osa joukkueista tyytyi vain panostamaan seuraaviin kausiin ja suostui luopumaan kalliista pelaajistaan esimerkiksi varausvuoroja vastaan.

Kasasimme deadline-päivän parhaat treidit alle.

RICK NASH (NYR) -> Boston Bruins

Boston Bruins otti riskin isolla summalla, kun se halusi vahvistaa hyökkäyspäätä tulivoimaisella maalitykillä. Boston haluaa voittaa mestaruuden tänä keväänä, joten saadakseen Nashin se luopui ensi kesän ykkösvarauksestaan sekä Ryan Lindgrenistä, Ryan Spoonerista, Matt Beleskeysta ja kesän 2019 seitsemännen kierroksen varausvuorosta.

Kauppa oli Bostonilta kaikki tai ei mitään, sillä Nashin nykyinen sopimus päättyy tähän kauteen ja hän voi etsiä itselleen uuden seuran seuraavalle kaudelle.

Nash on yli tuhannen NHL-ottelun ja 434 maalin pelaaja, jolta puuttuu Stanley Cup -mestaruus. Siksi veteraanipelaajan motivaatiota uudessa seurassa ei tarvitse suotta kyseenalaistaa. Boston on vahvoilla keväällä.

PAUL STASTNY (STL) -> WINNIPEG JETS

Kauppaa voidaan kuvailla St. Louis Bluesin valkoisen lipun nostolla, kun se vaihtoi tähtisentterin Winnipegin ensi kesän ykköskierroksen varaukseen, vuoden 2020 neljännen kierroksen varaukseen ja nuoreen hyökkääjään Erik Foleyhin.

Jets halusi vahvistaa sentteriosastoaan, kun se on joutunut pärjäämään käytännössä vain Mark Scheifelen tai laiturina viihtyvän Blake Wheelerin osaamisella. Stastny ottanee joukkueessa paikan kakkos- tai kolmossentterinä ja Patrik Laineen viereltä.

– Näyttää siltä, että olemme tosissamme kurkottamassa mestaruuteen, Laine kommentoi Stastnyn siirtoa Jetsin nettisivuilla.

Evander Kane (BUF) -> SAN JOSE SHARKS

Kanen lähtö Buffalo Sabresista oli erittäin odotettu, sillä hänellä on ollut sopeutumisvaikeuksia seurassa. Lisäksi hyökkääjän iso palkkakuitti häiritsi Sabresin jälleenrakentamista.

San Jose tarjosi Kanesta hyökkääjä Daniel O’Regania, vuoden 2019 ensimmäistä ja vuoden 2020 neljättä varausvuoroa. Kauppa on samalla varoitus muille seuroille, että kevään pudotuspeleistä ulos jäävä hailauma on ensi vuonna vahvoilla.

RYAN HARTMAN (CHI) -> NASHVILLE PREDATORS

Chicago Blackhawks luopui yllättävän helpolla vasta 23-vuotiaasta hyökkääjästä, joka on vielä kaukana parhaista vuosista. Hartmanin kausi ei kuitenkaan ole ollut erinomainen, kun hyökkääjän tehot näyttävät lukemia 8+17=25, joten hän sai lähteä seurasta.

Nashville sai pelaajan lisäksi Chicagon ensi kesän viidennen varausvuoron. Chicago vei kantrikaupungin joukkueelta kesän ensimmäisen ja neljännen varausvuoron, sekä lupaavan Victor Ejdsellin.

JUSSI JOKINEN (CBJ) -> VANCOUVER CANUCKS

Siirtoikkunan deadline-päivänä nähtiin myös suomalaispelaajan liikehdintään.

Columbus Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen asetti Jussi Jokisen eilen waivers-listalle, josta kuka vaan NHL-joukkueista olisi voinut suomalaisen napata ilmaiseksi. Jokinen kuitenkin selvisi listalta AHL:n puolelle, mutta joutui pakkaamaan laukkunsa heti uudelleen, kun vaihto Canucksin kanssa varmistui.

Jokinen lähtee kanadalaisseuraan lupaavan Tyler Motten kanssa. Columbus sai kaupassa itävaltalaisen pistenikkarin Thomas Vanekin.

PATRICK MAROON (EDM) -> NEW JERSEY DEVILS

Useasti myös Jesse Puljujärven kanssa samassa ketjussa pelannut Maroon jättää pahasti flopanneen Edmonton Oilersin deadline-päivän viimeisillä hetkillä. Tehot 14+16=30 vasaroinut laitahyökkääjä siirtyy Itäisen konferenssin yllättäjien riveihin, joka on erittäin nuorella porukalla yltämässä pudotuspeleihin.

Maroon pelaa sopimuksensa viimeistä vuotta, joten hänestä ei tarvinnut maksaa isoja määriä. Edmonton sai vain kolmannen kierroksen varauksen ja nuoren J.D. Dudekin.

RYAN MCDONAGH (NYR) -> TAMPA BAY LIGHTNING

Itäisen konferenssin kärkijoukkue ja suuri mestarisuosikki Tampa Bay Lightning ja erityisesti joukkueen GM Steve Yzerman on monien mielestä maanantain suurin voittaja. Joukkue sai vahvuuteensa 40 tehopistettä tällä kaudella tehtailleen J.T. Millerin ja kauan kaipaamansa puolustajan McDonaghin, joka tuo leveyttä salamapaitojen takalinjoille.

Hintakin oli kohdillaan Yzermanin kannalta. Rangers sai Libor Hajekin, Brett Howdenin, Vladislav Namestnikovin sekä ensi kesän ykkös- ja kakkosvarauksen. Pelaajat ovat kaikki lupaavia, mutta ei välttämättä tulevaisuuden eliittejä. Varausvuorotkin kohoavat korkealle, jos Tampa Bay selviää finaaleihin.