Haikeutta ilmassa? Liigakonkarin huikean pitkä ura lähenee loppuaan!
Kuva: Juha Tamminen
Kun SaiPa päättää runkosarjaurakkansa ja Jukurit kautensa perjantaina, on Lappeenrannassa aistittavissa taatusti etenkin paikallisten keskuudessa haikeutta. Kamppailu on nimittäin legendaarisen maalivahti Jussi Markkasen pelaajauran viimeinen runkosarjaottelu.
Kotimaan pääsarjajäihin jo yli 20 vuotta sitten ensimmäiset luistimenpiirtonsa tehnyt, ja tarkalleen ottaen kaudella 1995-96 Tapparan paidassa debytoinut veskari torjuu kotijoukkueen maalilla itseoikeutetusti.
Tämä kausi on ollut Edmonton Oilersin vuoden 2001 NHL-varaukselle haastava. Kahdeksassa pelissä kiekot ovat pysähtyneet 85,8 prosentin varmuudella, päästettyjen maalien keskiarvo on sen sijaan lähes neljä.
SM-hopeaa keväällä 2001 hopeaa voittaneen Markkasen ura saa silti arvoisensa lopun. SaiPa menee pudotuspeleihin, ja se kohtaa avauskierroksella joko Ässät, Lukon tai Pelicansin.
Markkasen meriiteistä voit lukea lisää esimerkiksi Liigan virallisilta sivuilta painamalla tätä.
Liigan runkosarja huipentuu kokonaan vasta lauantaina, mutta SaiPa ja Jukurit kohtaavat jo tänään Lappeenrannan Veiterän pelatessa huomenna jääpallon Suomen mestaruudesta jääkiekkohallin vieressä.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”