Suomalaishyökkääjällä harvinainen mahdollisuus – vain kolme maanmiestä onnistunut aiemmin

Kanadalaisessa WHL-juniorisarjassa pelaava Emil Oksanen saa tänä keväänä mahdollisuuden, jollaisia tulee hyvin harvoille: hän saattaa kevään päätteeksi olla Memorial Cup -mestari, eli CHL:n alaisten juniorisarjojen (joihin kuuluu WHL:n lisäksi OHL ja QMJHL) mestari.
Kyseiseen turnaukseen selviytyvät WHL:n, OHL:n sekä QMJHL:n mestarijoukkueet sekä turnausta isännöivän kaupungin joukkue. Tänä vuonna se kunnia lankesi Regina Patsille, eli vaikka he eivät voittaisi WHL-mestaruutta, heillä on isännyyden kautta takaportti auki taistelemaan mestaruudesta.
– Kyllähän toi kieltämättä on aika outoa, että yksi joukkue pääsee mukaan, vaikka ei menestyisikään pleijareissa. Meillä on joukkueen kanssa tavoite hoitaa WHL:n mestaruus, jotta päästään etuoven kautta mukaan turnaukseen ansaitusti eikä vain isäntäjoukkueena, Oksanen sanoi NHL.comin haastattelussa.
– Uskon kyllä, että meillä on hyvä mahis mennä päätyyn asti. Vielä kun alkukauteen verrattuna on saatu 11 tai 12 uutta pelaajaa. Joukkuetta on saatu hitsattua yhteen, ja peli on alkanut kulkemaan.
Kyseinen palkinto arvotetaan yleisesti hyvin vaikeasti voitettavaksi. Vain harva joukkue pääsee yrittämään sen voittamista, jonka lisäksi vastaan tulee myös juniorisarjojen ikärajat. Vain 21 vuotta tai sitä nuoremmat saavat pelata Kanadan junioriliigoissa.
– Se (Memorial Cup) on niin iso juttu täällä Kanadassa, eikä sitä oikein Suomessa ymmärretä, kuinka isosta asiasta on kyse, ja kuinka paljon ihmiset sitä arvostaa, että sinne pääsee pelaamaan, Oksanen kuvaili.
Harva suomalainen on ollut voittamassa kyseistä pystiä. Ensimmäinen suomalaisvoittaja oli Anssi Melametsä, joka oli voittamassa lopputurnausta vuonna 1979. Seuraavia härmäläismestareita saatiin odottaa aina tälle vuosikymmenelle asti, kunnes Olli Juolevi nosteli pokaalia London Knightsin paidassa 2016. Viime kaudella saatiin jälleen yksi suomalainen Memorial Cupin voittaja, kun Julius Nättinen ja Windsor Spitfires kruunattiin voittajaksi.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- IL: Rasmus Ristolainen avautui sitkeästä vammastaan – puhui myös Leijonista
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Jesse Puljujärven suomalaisketju: tehokas alku Sveitsissä
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Liiga-vahti sai testisopimuksen NHL:ään!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Ässät pelaajakaupoilla – haaviin Nuorten Leijonien hopeamitalisti: ”Parhaat pelit ovat varmasti edessäpäin”
- JYP-tähti: pitkä sairausloma
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- HIFK:lle jättimäinen takaisku – viime kauden maalikuningas pitkään sivussa