Turussa liekehtineet pelaajat vaihtavat maisemaa – Kiekkoareena: Uusi joukkue on Tappara!

Kiekkoareena kirjoitti maanantaina jutussaan, että tällä kaudella turkulaisen TUTO Hockeyn paidassa Mestiksessä loistavasti onnistuneet puolustaja Kalle Valtola ja hyökkääjä Matias Lehtonen siirtyvät sivuston tietojen mukaan ensi kaudesta alkaen Tapparan organisaatioon.
Pakki Valtola on syntynyt vuonna 1995 ja hän on TPS-kasvatti. Kuluvan kauden tilastot ovat komeaa luettavaa, sillä 50 runkosarjan pelissä syntyi pinnat 14+32=46, viidessä pudotuspeliottelussa tehoja on sen sijaan kertynyt 2+3=5.
Tehopakin kehitysaskeleet ovat olleet komeita, sillä esimerkiksi vielä viime kaudella hän pelasi osan kaudesta naapurikunnassa, naantalilaisen VG-62:n takalinjoilla.
Kovaa jälkeä on tehnyt myös Valtolan ikätoveri Matias Lehtonen, sillä TPS-kasvattikin on viilettänyt lähes piste per peli -tahdissa koko kauden: Runkosarjan 50 mittelössä syntyi tehot 19+26=45, viiden pudotuspelin saldo on 1+3=4.
TUTO Hockey eteni Mestiksessä semifinaaleihin, kun se pudotti Kiekko-Vantaan puolivälierissä voitoin 4-1.
Alkuperäisen jutun voit lukea painamalla tätä.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisojen MVP vaihtaa seuraa NHL:ssä
- MTV Urheilu: Liiga uhkaa vetäytyä CHL:stä: ”Tähän on pakko saada muutos”
- NHL-sopimus purkissa – suomalaishyökkääjän ura jatkuu Pohjois-Amerikassa
- Vahvistus tuli – tässä on Axel Rindellin uusi seura: ”Puolustajatyyppi, jota tarvitsemme”
- Näin Leijonat pelaa olympiakisoissa – otteluohjelma julki
- Lukko sopimukseen kanadalaisen maalitykin kanssa – ”Hyväraaminen pelaaja”
- Toimittaja: Liiga-seuran maalivahtiduolle etsitään uutta seuraa
- Toimittaja: Kristian Vesalaisesta iso paljastus
- Tappara-tähti lähtee olympialaisiin!
- Näkökulma: Liigan uusi sarjajärjestelmä on paniikkiratkaisu pahimmasta päästä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Toimittaja: Kristian Vesalaisesta iso paljastus
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!