Ruotsalaistähti Erik Karlssonille tunteikas paluu kotiyleisön eteen – joukkuekaveri ymmärtää kapteenin tuskan

Tiistaina Ottawa Senators tiedotti surullisen uutisen, joka koski joukkueen kapteenia Erik Karlssonia. NHL-supertähti koki äärimmäisen surullisen kohtalon, kun hänen ja vaimo Melinda Karlssonin esikoinen menehtyi keskenmenossa.
Karlsson palasi lauantaina joukkueen harjoituksiin ja pelasi viime yönä ensimmäisen ottelunsa lapsen kuoleman jälkeen. Illan matsissa Senators isännöitsi Carolina Hurricanesia.
Kotiyleisö osoitti tukensa kapteenilleen raikuvin suosionosoituksin.
Senatorsin pelaajat olivat syystäkin iloisia, että saivat kapteenin takaisin joukkueen vahvuuteen.
– Hän on meidän kapteeni, paras pelaajamme, johtajamme. Hän on aina ollut meidän jokaisen tukena, ja haluamme auttaa nyt häntä. Olemme onnellisia, että hän on täällä, hyökkääjä Jean-Gabriel Pageau kertoi seuran haastattelussa.
Karlsson saa valtavasti tukea joukkuekaverilta, joka on myös käynyt vaikeita asioita läpi. Maalivahti Craig Andersonilla oli erittäin hankalaa viime kaudella, kun hänen piti olla pelikentiltä sivussa ison osan vuodesta ja auttaa syöpää sairastavaa vaimoaan. Maalivahti kertoo rutiinien ja arjen olevan suuressa roolissa toipumisprosessissa.
– Rutiinien palauttaminen on hyvä juttu. Avain toipumiseen on viettää aikaa ystävien ja joukkuekavereiden kanssa. Päivittäiset askareet auttavat paljon. Ne saa mielesi pois pahoista asioista ja antaa mahdollisuuden hengähtää, Anderson kertoi Ottawa Sun:lle
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen karun tappion jälkeen: ”Meillä oli erittäin paljon vaikeuksia”
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi