Onko tässä maailman huonoin jääkiekkomaa?
Kuva: Juha Tamminen
Jääkiekko on viime vuosina saanut uusia harrastajia eri puolilla Aasiaa. Aasian heikompien maiden mestaruusturnaus Challenge Cup onkin laajentunut jääkiekon suosion kasvaessa kahdelle eri sarjatasolle.
Tänä vuonna Challenge Cupin ykkösdivisioonan turnaus pelattiin Malesian pääkaupungissa Kuala Lumpurissa. Isäntämaa Malesia voitti kaikki neljä otteluaan ja vei turnausvoiton. Finaalissa Macao taipui Malesialle 2-7.
Ottelussa turnauksen kolmannesta sijasta Indonesia voitti Intian 4-1. Intia voitti avausottelussaan Macaon 3-0, mutta taipui sen jälkeen Indonesialle 2-4 ja Malesialle 1-10. Välieräottelussa Macao otti Intiasta revanssin voittamalla 4-2.
Intia saattaakin olla maailman heikoin maajoukkueturnauksiin osallistuva jääkiekkomaa. Tosin Etelä-Amerikan heikoimpia maita Kolumbiaa, Argentiinaa ja Brasiliaa vastaan Intia ei ole tasoaan testannut.
Challenge Cupin paremman tason turnaus pelataan tällä viikolla Filippiinien pääkaupungissa Manilassa. Isäntämaan lisäksi turnaukseen osallistuvat Kuwait, Mongolia, Singapore ja Thaimaa.
Aasian maista Challenge Cupiin eivät osallistu Kazakstan, Japani, Etelä-Korea, Pohjois-Korea, Arabiemiraattien liitto, Taiwan eikä Kiina. Nämä maat ovat mukana Kansainvälisen Jääkiekkoliiton alasarjatasojen MM-turnauksissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!