HELSINKI. HIFK joutui taipumaan torstaina Kärpille 3-4-lukemin jatkoajalla Liigan toisessa välierässä. Samalla Kärpät tasoitti ottelusarjan tilanteeksi 1-1.

HIFK:n paras tekeminen jäi torstain ottelussa piippuun.

– Voiton avaimet oli käsissä, vaikkei tämä mikään nappipeli ollut. Kärpät tuli kovaa kolmanteen erään ja sai kovan buustin loppupeliin. Jatkoaika haiskahti vähän meidän alulta, mutta yksi vastaisku tuli ja pelit tasan. Otetaan tästä pelistä oppi, palautellaan ja ollaan valmiina sitten lauantaina Oulussa. Tämä peli pitää käydä läpi ja lauantaina pitää olla parempia, HIFK:n kapteeni Lennart Petrell linjasi kuuman ottelun jälkeen.

Yksi suurin ero aiempaan kohtaamiseen oli puolustuspelissä. HIFK:n puolustuspeli oli kokonaisuutena heikompaa kuin sarjan avauskohtaamisessa tiistaina. Kärpät pääsi paremmin maalin eteen. Petrell myönsi tämän ainakin osittain.

– Saattoi se olla niin. Meidän puolustuspeli kokonaisuutena ei ollut niin hyvää ja se johtuu monesta asiasta. Hyökkäyksessä menetimme kiekkoja, eikä oltu ihan niin teräviä lähtemään omista. Kaikkea tuollaista pientä. Ei nyt mitään katastrofaalista ollut.

Petrell itse koki ottelussa kovia. ”Lennu” lähti taklaamaan Kärppien Jani Hakanpäätä toisessa erässä, mutta Kärppien kolossi esitti hyvän vastataklauksen ja lähetti HIFK:n kapteenin vauhdilla jään pintaan. Tärsky oli niin kova, että Petrell joutui käymään tilanteen jälkeen kopissa.

– Ei siinä paljoa ehtinyt nähdä mitään. Te (toimittajat) näitte sen tilanteen varmaan paremmin. Nuo tilanteet tulevat pelissä todella nopeasti. Ihan hyvin kyllä helähti. Kolaus oli kyllä aika kova, mutta ei siinä mitään ihmeempää, Petrell totesi.

Jos tiistain ottelun jälkeen Kärpät oli se joukkue, jolta odotettiin parannusta, niin sarjan seuraavassa ottelussa lauantaina Oulussa se joukkue on HIFK. Petrell luottaa omiinsa.

– Ensimmäisessä pelissä se (paineen alta tuleminen) onnistui paremmin ja tänään vähän huonommin. Jokaisella on oma tyylinsä pelata ja Kärpillä se on tuo. Se on meille sitten haaste tulla sen paineen alta pois. Me onnistuimme siinä tällä kaudella ihan hyvin tuossa runkosarjan lopussa ja ensimmäisessä pelissä Oulussa. Vastustaja on sellainen, ettei se turhaan voittanut runkosarjaa. Mutta ei siinä mitään, yritetään olla vähän kovempia, Petrell sanoi päättäväisesti.

Kapteenin mukaan sarjan intesiteetistä uupuu vielä.

– Kyllä se vauhti varmasti tästä vielä kovenee puolin ja toisin. Ei tuo intensiteetti vielä kovin hurjaa ollut. Meillä on ainakin varaa vielä laittaa lisää hanaa, Petrell lupaili.