Yllättäjä nousi Liigan pistepörssin kärkeen – komea tehoilta valui järkyttävällä tavalla romukoppaan (Videot)
HIFK on Liigan pronssimitalisti vuosimallia 2018. Joukkue kaatoi Turussa kotijoukkue TPS:n käsittämättömän draaman päätteeksi ensimmisessä jatkoerässä numeroin 3-2.
Reilu puolitoistaminuuttinen jatkoerä tarjosi sydämen tykytyksiä oikein urakalla.
Joku saattoi nimittäin julistaa TPS:n jo pronssimitalistiksi, mutta Ilari Filppulan järjestämä maalitilanne hylättiin ensimmäisen jatkoerän alkuminuuteilla pitkän tutkimisen jälkeen. Pikkumusta ei koskaan ylittänyt maaliviivaa sen osuessa poikkipuuhun.
Vain hetkeä myöhemmin Lennart Petrell iski helsinkiläisille osuman, joka ratkaisi himmeimpien mitalien kohtalon.
Filppulan tilanteesta voit katsoa Ruudun videon painamalla tätä ja voittomaalista niin ikään Ruudun videon klikkaamalla tätä.
HIFK-kippari vei sankarin viitan, mutta tarjolla se oli myös monelle muulle. Esimerkiksi TPS:n Oula Palve iski joukkueensa kummatkin rysät, ja nuo maalit nostivat HPK:ssa kautensa aloittaneen hyökkääjän jopa pudotuspelien pistepörssin kärkeen lukemin 4+8=12.
Tuo saattaa yllättää monet, sillä päättynyt kausi oli hyökkääjälle Liigassa vasta toinen ”kokonainen”. Hän pelasi kausilla 2012-14 JYPissä pari ottelua.
Voisi kuvitella, ettei moinen temppu maistu juuri miltään. HIFK-leirissä voitto puolestaan maistuu taatusti hyvälle, vaikka kyse olikin ”vain” pronsseista. Vuosi sitten joukkue nimittäin taipui vastaavassa ottelussa JYPille juurikin jatkoerässä.
Liigassa on mukana enää kaksi joukkuetta, kun Kärpät ja Tappara ratkovat Suomen mestaruuden kohtalon. Voitot ovat oululaisille 2-0, ja finaalisarja jatkuu lauantaina.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat Leijonien alustavat ketjut 4 Nationsissa!
- Pohjois-Amerikassa vähätellään Leijonia – naureskelua erityisesti yhdelle pelaajalle: ”Unohdin jo hänen nimensä”
- Tässä on 4 Nations -turnauksen voittopysti – katso kuva
- Liigan hännänhuippu iski pöytään kaksi hankintaa – ovi kävi myös toiseen suuntaan
- MTV: Teemu Pulkkisen sopimus revitty – joukkue vaihtuu!
- Miika Elomon kuolemasta uutta tietoa
- Jesse Puljujärveltä yllättävä joukkuevalinta!
- Leijonien 4 Nations -avausvastus harjoitteli ensimmäistä kertaa – tässä Yhdysvaltain kentälliset
- 4 Nations Face-Off -ennakko: tässä ovat Suomen suurimmat vahvuudet ja heikkoudet
- Kultaleijona Hannes Björninen löysi uuden seuran: ”Todellinen joukkuepelaaja ja johtaja”
- IL: Tähän osoitteeseen Jesse Puljujärvi haluaa!
- Pääseekö Mikko Rantanen huipputurnaukseen? Nyt vastaus on selvillä
- Ei ole totta! Rasmus Ristolainen ulos Leijonista – tässä on korvaaja
- IS: Kärpät pitää oven auki Jesse Puljujärvelle!
- NHL-megatähti jää pois 4 Nations -turnauksesta!
- Pohjois-Amerikassa vähätellään Leijonia – naureskelua erityisesti yhdelle pelaajalle: ”Unohdin jo hänen nimensä”
- MTV: Sami Kapanen Liiga-seuran päävalmentajaksi!
- Huhhuh! Tällaisilla ketjuilla Kanada on lähdössä 4 Nations -turnaukseen
- Leijonien 4 Nations -avausvastus harjoitteli ensimmäistä kertaa – tässä Yhdysvaltain kentälliset
- Leijonat voittoon! Ruotsi sai rumasti piiskaa kotiyleisönsä edessä