Tuukka Rask tulitettiin vaihtoon – Toronto selvisi ensimmäisestä kuolemanottelusta

Toronto Maple Leafs ei suostunut lähtemään vielä kesälomille, kun se pystyi venyttämään NHL:n pudotuspelien avauskierroksen ottelusarjan kuudenteen otteluun. Se kävi hakemassa viime yönä maukaan vierasvoiton Boston Bruinsista maalein 4-3.
Ilta oli Bostonin maalivahdille Tuukka Raskille erittäin synkkä. Hän päästi taakseen kaikki neljä osumaa, ja hänet otettiin vaihtoon toisen erän puolivälissä. Torjuntoja suomalaisvahti keräsi ainoastaan yhdeksän.
Tilalle luistellut Anton Khudobin ei antautunut torontolaisille kertaakaan ja onnistui tuomaan Bostonin maalin päähän. Ottelun suureksi sankariksi nousi Toronton veskari Frederik Andersen, joka torjui 42 kutia.
– Me lauottiin yli 40 kertaa, joka tarkoittaa, että saimme kiekkoja maalille. Andersen teki torjuntoja tilanteissa, joissa olisi pitänyt tulla maali. Siksi minusta tuntuu, että olisimme voineet tasoittaa ottelun, mutta emme masennu tästä. Johdamme edelleen sarjaa, Bostonin puolustaja Charlie McAvoy kertoi seuran sivuilla.
Torontolla ja Boston kohtaavat uudelleen ylihuomenna. Boston johtaa ottelusarjaa 3-2.
Ottelun toinen suomalaispelaaja Kasperi Kapanen jäi tehopisteittä, mutta sai kerättyä yhden plus-merkinnän.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Urheilucast: Tommi Tikan Kärpät-sopimuksesta iso paljastus
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä