Mielenkiintoinen vahvistus: Ässät hommasi Mestiksen maalitykin riveihinsä!
Kuva: Juha Tamminen
Porin Ässät on solminut kaksivuotisen sopimuksen Mestiksessä TUTO:n riveissä tällä kaudella loistaneen hyökkääjän Aki Juuselan kanssa.
Juusela oli runkosarjassa huippuvireessä, kun 41 runkosarjaotteluun hän nakutti komeat 24 maalia. Tämä maalimäärä oikeutti Mestiksen maalipörssin neljänteen sijaan.
26-vuotias raumalainen teki pudotuspeleissä vielä kovemmalla tahdilla tehoja, kun 15 otteluun syntyi yhdeksän maalia ja 13 tehopistettä.
Ässien tiedote:
Ässät on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Aki Juuselan kanssa. Sopimus pitää sisällään seuran option kaudesta 2019-20. Liigatasolle Ässissä murtautunut Juusela pelasi Patapaidassa vuosina 2011 – 2013 yhteensä 47 ottelua ja hyökkääjä oli Ässien mukana voittamassa Suomen mestaruutta keväällä 2013. Viime kausien ajan Juusela on pelannut pääosin Mestiksessä. Tällä kaudella TuTo:ssa laitahyökkääjä pommitti runkosarjassa 41 ottelussa 24 maalia. Mestiksen pudotuspeleissä Juusela pelasi 15 ottelua tehoin 9+4 =13 ja oli mukana saavuttamassa Mestiksen hopeamitaleita. Hyökkääjä pelasi kauden aikana myös yhden ottelun Ässissä lyhyen lainasopimuksen myötä. – Juusela on meille tuttu pelaaja ja on hienoa saada hänet takaisin Ässiin onnistuneen Mestis-kauden jälkeen. Hän tuo meille lisää kamppailuvoimaa ja syvyyttä hyökkäykseen. Uskomme, että hän pystyy tekemään tulosta myös Liigatasolla, Ässien urheilujohtaja Jari Korpisalo kommentoi. – Tämä on minulle hieno mahdollisuus. Poriin palaa aikuistunut ja ihmisenä kasvanut Aki Juusela. – Ässistä lähtemisen jälkeen minulla oli muutama vaikeampi vuosi ja voikin sanoa, että polku nykyiseen tilanteen ei ole ollut niitä helpompia. – Joukkueeseen pyrin tuomaan suoraviivaisuutta, fyysisyyttä sekä kamppailuvoimaa. Hyvän laukaukseni sekä hyvän maalinedustapelaamisen kautta pyrin myös tuloksen tekemiseen, Aki Juusela kommentoi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!