Jarmo Kekäläisen kylmäpäisyys kerää ylistystä – teki 30 tunnin sisällä Columbuksesta playoff-joukkueen
Kuva: Getty Images
Columbus Blue Jacketsin toimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen on kerännyt ylistystä paikallisessa Columbus Dispatch -lehdessä.
Lehti on noteerannut Kekäläisen helmikuun siirtorajapäivän työsession. Valtaisissa paineissa ollut joukkue koki uusia ja yllättäviä muutoksia vain kahden vuorokauden sisällä, kiitos Kekäläisen kylmähermoisuuden.
Yksi Columbuksen kauden suurimmista ongelmista oli motivaation puutetta potenut puolustaja Jack Johnson. Huippupuolustaja oli jo pitkään halunnut siirtyä muualle pelaamaan, mikä laittoi Kekäläisen miettimään ratkaisuja.
Joukkue taisteli samaan aikaan itäisen konferenssin playoff-paikoista, joten sen oli vaikea luopua Johnsonista. Myös Matt Calvert sekä Boone Jenner olivat valmiita pakkaamaan laukkunsa, mutta Kekäläisellä oli muuta mielessä.
Kekäläinen ryhtyi vahvistamaan joukkuetta.
Kolme tärkeää diiliä
Lehti kirjoittaa, että 30 tunnin sisällä Kekäläinen oli ehtinyt aloittaa ja solmia kolme tärkeää pelaajakauppaa. Ensiksi seuraan saapui entinen Blue Jackets -pelaaja Mark Letestu Edmontonista. Vaihtotavaraksi Kekäläinen antoi AHL-pelaaja Pontus Åbergin. Sitten kaksi viimeistä Stanley Cup -mestaruutta voittanut puolustaja Ian Cole puki Columbuksen pelipaidan ylleen. Näin Kekäläisellä oli käytössään vaihtoehto, jos Johnson heittäytyisi hankalaksi. Myös Cole irtosi varsin halvalla: Ottawa sai kaupassa kolmannen kierroksen varausvuoron sekä AHL-hyrrä Nick Moutreyn. Sitten Kekäläinen junaili yhden talven kovimmista kaupoista juuri ennen päivän päättymistä. Itävaltalainen pistetykki Thomas Vanek saapui Columbukseen tuomaan lisää maalinälkää ja kokemusta. Tuolloin farmisarjaan pudotettu Jussi Jokinen hyvästeli Blue Jacketsin ja siirtyi Vancouver Canucksiin. Vanek pelasi onnistuneen loppukauden ja nakutti 19 peliin 15 tehopistettä. Samalla Columbus nousi sarjataulukossa kohisten, kun siirtorajapäivän jälkeen se voitti 15 ottelusta peräti 13. – Vanek teki hyvää työtä meille, ainakin hän toi lisää maalintekotaitoa. Me tarvitsimme kokoonpanoomme NHL-veteraanin. Runkomme oli ohut, eikä me haluttu muuttaa ryhmää kokemattomilla kavereilla, Kekäläinen kommentoi Dispatchille. Vanekin halpa hinta selittyy miehen päättyvällä sopimuksella. Vielä on epäselvää, solmiiko itävaltalainen jatkopahvin uuden seuransa kanssa. – Vanek teki sen työn, jota häneltä odotettiin, ja olemme siitä hänelle erittäin kiitollisia, Kekäläinen jatkoi. Columbus nousi hankalasta tilanteesta pudotuspeleihin asti. Siellä tie nousi pystyyn jo avauskierroksella, kun Washington Capitals osoittautui liian vahvaksi. Kekäläisen pelaajakaupat osoittautuivat kuitenkin kauden kääntäjiksi. Kulunut kausi opetti varmasti paljon, eikä olisi ihme, jos Columbus olisi ensi kaudella entistä vaarallisempi.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!