Liigaseuralle mielenkiintoinen ruotsalaisvahvistus – ”Tuo meille jämäkkyyttä”
Kuva: Juha Tamminen
Lahden Pelicans on tehnyt vuoden sopimuksen ruotsalaispuolustaja Henrik Nilssonin kanssa. Lisäksi sopimuksessa on optio kaudesta 2019-20.
190-senttinen ja 90-kiloinen Nilsson saapuu liigajäille Ruotsin pääsarjasta SHL:stä, jossa hän pelasi edelliset kolme kautta Karlskrona HK:n joukkueessa.
Päättyneellä kaudella puolustava puolustaja summasi tehot 2+7. Nilssonilla ei ole aikaisempaa kokemusta Ruotsin ulkopuolelta.
– Nilsson on vahva puolustaja, joka tuo meille jämäkkyyttä omaan päähän. Mies on myös hyvä avaamaan peliä ja pystyy näin ollen pelaamaan sellaista jääkiekkoa, mitä me täällä Lahdessa haluamme, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kertoo seuran tiedotteessa.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan