Jokereiden ex-huippuhyökkääjä mukana MM-kisaennätyksessä – Tre Kronor -tähdet jäivät varjoon
Kuva: Getty Images
Suomen kanssa samassa MM-kisalohkossa kilpaileva Norja on pelannut heikon turnauksen. Se on lohkossa viimeistä edellisenä, ja takana on vain heittopussi Etelä-Korea.
Vuonomaalla on kuitenkin aihetta pieneen iloon, kun sen pelaajat ovat tehneet epävirallista MM-historiaa. Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF on kertonut, että Norjan Mathis Olimb (kuvassa) ja Ken Andre Olimb ovat pelanneet jo ennätykselliset yhdeksät MM-kisat yhdessä. Lukema on eniten yhdeltä veljesparilta.
IIFH lisäsi, ettei tilastosta ole virallista tulosta, mutta uskoo Tre Kronorin tähtikaksikon Henrik Sedinin ja Daniel Sedinin jäävän selvästi kakkoseksi.
Ensi kaudella Saksan pääsarjassa pelaava Ken Andre Olimb on veljeään kolme vuotta nuorempi. Hänellä on silti jo 165 maajoukkueottelua takana, joista suurinosa on kulunut veljen kanssa samassa ketjussa.
– Se on aina erityistä pelata yhdessä. Olemme olleet onnekkaita, että olemme saaneet pelata maajoukkueessa niin monta vuotta. Me nautimme siitä, Ken Andre Olimb kertoi IIHF:lle.
Isoveli Mathis Olimbilla on takanaan vähemmän maajoukkueotteluita, mutta on menestynyt paremmin seuratasolla. Hän on kiertänyt Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa etsimässä uusia haasteita, mutta on tällä hetkellä ilman seuraa. Kaudella 2015-2016 hän kuului Helsingin Jokereiden KHL-miehistöön.
– Emme pelanneet yhdessä lähes ollenkaan lapsina. Hän oli kolme vuotta vanhempi ja minua paljon parempi, pikkuveli sanaili.
Kaksikolla on vielä vuosia edessä ammattilaistasolla. Heillä on silti aikomus palata vielä samaan seuraan pelaamaan ja mahdollisesti päättää urat yhtä aikaa.
– Katsotaan, jos jäisimme samaan aikaan eläkkeelle samassa seurassa. Sitä on vaikea luvata vielä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Christopher Gibson: ulos
- Ukko-Pekka Luukkosen neronleimaus nosti Buffalon ykköspaikalle NHL:ssä: ”Ilmiömäinen”
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto
- Iso paljastus Ruotsin MM-joukkueesta!