Oho! Mikko Koskinen houkuttelee Ruotsin tulikuumaa NHL-vahvistusta KHL:ään – ”Hän soitti minulle ja kysyi, jos haluisin mennä Pietariin”
Pietarin SKA menetti kuluneen KHL-kauden päätteeksi suomalaisvahti Mikko Koskinen NHL:ään.
Koskisen korvaajaksi SKA on saanut kiikariinsa Ruotsin maajoukkueen maalivahdin Anders Nilssonin, joka on loistanut MM-kisoissa huikealla 95,1 torjuntaprosentilla.
Vancouver Canucksin ruotsalaisvahdin 2,5 miljoonan dollarin vuosipalkan NHL-sopimus päättyy vasta kesällä 2019, mutta tämä ei ole estänyt huhumyllyä hänen ympärillään.
– Olen lukenut netistä huhuja, että SKA haluaisi minut, mutta en tiedä tästä asiasta mitään. En ole neuvotellut kenenkään kanssa. Tiedän, että SKA etsii maalivahtia, koska Koskinen siirtyi NHL:ään, Nilsson sanoi venäläisen Sport Business Online -lehden haastattelussa.
Nilsson pelasi Koskisen kanssa kaudella 2011-12 New York Islandersin farmijoukkueessa Bridgeport Sound Tigersissa. Miehet kohtasivat toisensa myös KHL:ssä kaudella 2014-15, kun Nilsson pelasi Ak Bars Kazanissa ja Koskinen edusti niin Sibiriä ja SKA:ta.
Kaksikon välit ovat selvästi vielä kunnossa, koska Koskinen oli pirauttanut yllättävissä merkeissä entiselle pelitoverilleen.
– Hän (Koskinen) muuten soitti minulle ja kysyi, jos haluisin mennä pelaamaan Pietariin. Sanon tämän vain kerran – minulla on sopimus Vancouverin kanssa, joten en aio lähteä sieltä. NHL on vieläkin prioriteettini. En halua sanoa pahaa KHL:stä, mutta maailman ykkössarja on Pohjois-Amerikassa, Nilsson lyttäsi KHL-huhut.
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!