MM-pronssia! Yhdysvallat suisti Kanadan tähtisikermän ulos mitaleilta

Yhdysvallat on voittanut jääkiekon MM-kilpailuissa pronssia.
Joukkue kukisti sunnuntain alkuillan kamppailussa naapurimaa Kanadan maalein 4-1.
Tiukassa ottelussa Yhdysvallat siirtyi ensimmäisen kerran johtoon toisessa erässä, kun Chris Kreider onnistui maalinteossa ylivoimalla. Kanada nousi kuitenkin vielä erän lopulla tasoihin, kun puolustaja Marc-Edouard Vlasic toi vaahterapaidat 1-1:een.
Voittomaalia saatiin odotella aina lähes viimeisille minuuteilla asti, kunnes Nick Bonino siirsi Yhdysvallat 2-1-johtoon. Maalitilanteessa Bonino ehti ensimmäisenä irtokiekkoon Patrick Kanen laukauksen jäljiltä ja hänellä oli helppo työ siirtää kiekko maaliin.
Ratkaiseva 3-1-maali nähtiin puolestaan reilut kaksi minuuttia ennen päätössummeria, kun Anders Lee laukoi kiekon tyhjään maaliin. Tämän jälkeen numeroita kaunisteli vielä myös Kreider, joka teki illan toisen osumansa tyhjiin.
Yhdysvallat voitti viimeksi MM-mitalin vuonna 2015, kun joukkue sijoittui niin ikään kolmanneksi. Kanada jäi puolestaan ilman mitalia viimeksi keväällä 2014.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!