Sveitsin maalitykillä vahva side finaalivastustaja Ruotsiin – ”Rakastan pelata heitä vastaan”

Sveitsi hakee tänään sen historian ensimmäistä jääkiekon MM-kultaa. Tie finaaleihin ei ollut helppo, sillä se joutui kaatamaan pudotuspeleissä Suomen lisäksi ennakkosuosikki Kanadan.
Sillä on edessään vielä yksi iso este, viime vuoden mestari Ruotsi.
Vuonna 2013 joukkueet kohtasivat myös MM-finaalissa, jolloin Ruotsi oli selkeästi parempi maalein 5-1. Tällä kertaa sveitsiläiset ovat erityisen latautuneita illan koitokseen.
Käkikellomaan hyökkääjä Kevin Fiala on varmasti ruotsalaisten kovan tarkkailun alla. Hänelle Ruotsin kohtaaminen finaalissa on erityisen osuvaa, sillä hänellä on vahva side meidän länsinaapuriin.
Fiala oli vasta 16-vuotias, kun hän muutti Ruotsiin kehittymään paremmaksi kiekkoilijaksi. Hän kiekkoili Malmö Redhawksin junioreissa, kunne siirtyi suurseura HV71:sen riveihin pelaamaan SHL:ää. Sieltä hän ponnisti Pohjois-Amerikkaan vuonna 2014, ja kuuluu nyt Nashville Predatorsin avainpelaajiin. Tällä kaudella Fiala tykitti ennätykselliset 23 maalia ja keräsi niiden päälle 25 syöttöpistettä.
– Rakastan pelata heitä vastaan. Muutin Ruotsiin 16-vuotiaana, joten tämä ottelu tulee olemaan minulle todella suuri. Aion silti keskittyä täysillä ja yrittää voittaa, Fiala kertoi medialle Kööpenhaminassa.
Jatkaako Sveitsi yllätyksien tiellä vai voittaako Tre Kronor jälleen kultaa? Ottelu alkaa tänään illalla kello 21:15.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen