Jokerit jysäytti! Lauri Marjamäki nappasi tutun leijonataiturin sekä järkälemäisen NHL-lupauksen
Kuva: Ilari Isotalo
Jokerit vahvistaa ensi kauden joukkuettaan kolmella kiinnostavalla nimellä.
Seuran mukaan hyökkääjä Sakari Manninen sekä puolustajat Viktor Lööv ja Eemeli Räsänen ovat sopineet ehdoista koskien siirtoja Jokereihin. Mannisen ja Löövin sopimukset kattavat ensi kauden, Räsäsen kaksi seuraavaa kautta.
Manninen on tuttu nimi Leijonista. Hän oli päävalmentaja Lauri Marjamäen luottonimiä sekä olympialaisissa että MM-kisoissa. Hyökkääjä saapuu Jokereihin SHL-seura Örebrosta.
– Manninen pelasi vahvan kauden ja nousi arvokisapelaajaksi. Hän on kehittynyt viime vuosina paljon ja on monipuolinen joukkuepelaaja. Häneltä löytyy runsaasti luisteluvoimaa, joka on tärkeää tämän päivän jääkiekossa, Jokereiden GM Jari Kurri luonnehtii.
Lööv ja Räsänen saapuvat seuraan rapakon takaa. 25-vuotias Lööv pelasi päättyneellä kaudella Iowan ja Albanyn AHL-joukkueissa yhteensä 59 ottelua tehoin 5+19=24. Ruotsalaisella on vyöllään neljä NHL-ottelua Toronton matkasta.
– Lööv on äijämäinen ja fyysinen yleispuolustaja, joka pystyy pelaamaan eri rooleissa. Hän on kehittymässä parhaalle tasolleen ja haluaa kovasti eteenpäin urallaan, Kurri luonnehtii.
Räsänen edustaa nuorta voimaa. 19-vuotias pakkimörkö on edustanut edelliset kaudet OHL-seura Kingston Frontenacsia. Hän on Toronto Maple Leafsin toisen kierroksen varaus viime kesältä.
– Räsänen on nuori tulevaisuuden puolustaja, jossa on potentiaalia kehittyä huippupelaajaksi. Hänen raaminsa (200cm / 100kg) ovat vakuuttavat ja laukaus hyvä, Kurri maiskuttelee.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jokerit jää taakse – pistetykki löysi uuden joukkueen!
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- Nyt ei tehot päätä huimaa – Kärpille uusi ulkomaalaisvahvistus
- Siirtorintamalla jytisee – Liigan tähtisentteri loikkaa Jokereihin!
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- LIVESEURANTA: Suomi-USA – Leijonat kohtaa hallitsevan maailmanmestarin
- Antti Pennanen nosti esiin huiman tilaston Suomen pelistä: ”Kova suoritus”
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Aatu Räty odottaa innolla yhden USA-pelaajan kohtaamista: ”Katotaan, kumpi on kovempi jätkä”
- Mikael Granlundin saapumisesta iso paljastus
- LIVESEURANTA: Leijonat kaatoi Unkarin ja jatkaa puhtaalla pelillä!
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- Antti Pennaselta iso paljastus Mikael Granlundista
- MTV:n ohjeistus Elisan asiakkaille – näin saat jääkiekon MM-ottelut näkyviin
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- Jussi Jokinen sanoi Viaplaylla suoraan kuka pitäisi istuttaa Teräväisen tilalle: ”Kuin nenä päähän”
- Leijonista iso uutinen – tämän miehen kisapassi leimattiin!
- Liigan hopeamitalisti KooKoo löi pöytään kaksi sopimusuutista – teki ison kiinnityksen
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa