Ruotsin toinen peräkkäinen MM-kulta näkyy karulla tavalla maan kiekkoliiton kassassa, uutisoivat maan iltapäivälehdet.

Ruotsin kiekkopomot kertovat, että Tanskan kisat toivat mestaruuden ansiosta liitolle yllättävän seitsemän miljoonan kruunun laskun. Summa on euroissa noin 680 000 euron tappiot.

Summa on iso. Vaikka kulta tuo liitolle lisätuloja muun muassa sponsoreiden kautta, ovat kulut vieläkin suuremmat.

– Olemme tietysti pettyneitä, mutta tältä IIHF:n rahoitusmalli näyttää, Ruotsin jääkiekkoliiton puheenjohtaja Anders Larsson muotoilee Idrottens Affarerin mukaan.

Kansainvälinen kiekkoliitto IIHF kerää MM-kisoista isot voitot lipputulojen ohella muun muassa tv-oikeuksista. Tilanne raivostuttaa länsinaapurissa. Ruotsin jääkiekkoliitto haluaa palkkiomalliin ison muutoksen.

– Tämä on kohtuuton sopimus, jossa on kohtuuton malli, Larsson ihmettelee ja jatkaa:

– Ruotsi ei yksittäisenä maana voi vaikuttaa asiaan. Mutta olemme nostaneet asian esiin Kööpenhaminan kisojen yhteydessä pidetyssä konferenssissa. Silloin päätettiin, että kysymystä tutkitaan.

Lähteet: Expressen, Aftonbladet