Suomalaista NHL-lupausta odotetaan harjoitusjaksolle vesi kielellä – ”Se on hel**tin iso mahdollisuus”
Kuva: Ilari Isotalo
Kesä on etenkin NHL:n tulokaspelaajille erittäin kiireellistä aikaa. Nuoret lupaukset lähetetään NHL-seurojen tulokasleireille kilpailemaan sopimuksista ja peliajasta, joten hetkiä rentoutua tulee olemaan erittäin harvoin.
Tänä kesänä NHL-lupaus Urho Vaakanainen osallistuu vaativaan leikkiin. Hän on Boston Bruinsin viime kesän ykkösvaraus, joten seura odottaa puolustajalta erittäin paljon ja lähettää tämän tulokasleirille.
Bruinsin toimitusjohtaja Don Sweeney kertoo seuran nettisivuilla, että Vaakanainen on vaihtoehto joukkueen ensi kauden miehistöön. 19-vuotias puolustaja pelasi kuluneella kaudella Liiga-seura SaiPassa ja teki hyvillä peliesityksillään ison vaikutuksen Bostonin seurajohtoon.
– Vaakanainen on myös tulossa tänne. Hän kiekkoili kaksi kokonaista vuotta Suomen pääsarjassa aikuisia miehiä vastaan. Tänä vuonna hän pelasi 23 minuutin keskiarvolla, Sweeney kuvaili suomalaista.
Boston haluaa vahvistaa puolustustaan, mutta nuori Vaakanainen ei välttämättä ole vielä oikea ratkaisu ongelmaan. Siksi Sweeney haluaa edetä nuorukaisen kanssa rauhallisesti ja tekee päätöksen NHL-sopimuksesta vasta leirin jälkeen.
– Vielä yksi vuosi Liigassa? Katsotaan nyt.
Vaikkei Vaakanaista valita kesäkuun aikana Bostonin miehistöön, uusia mahdollisuuksia on tulossa lisää hyvinkin pian. Boston pelaa ennen kauden alkua harjoitusotteluita Kiinassa, minne se ottaa mukaansa paljon nuoria lupauksia.
– Se on hel**tin iso mahdollisuus. Siitä on tulossa ainutlaatuista, GM toteaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- KalPan pistetykki lähtee – uusi seura selvisi!
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä