Coloradon varaama suomalaislupaus hehkutti NHL-tähti Mikko Rantasta ja paljasti ensi kauden suunnitelmansa
Kuva: Getty Images
Colorado Avalanchen kolmannella kierroksella (#78) NHL:ään varaama Sampo Ranta on suomalaisille jääkiekon seuraajille hieman tuntemattomaksi jäänyt huippulupaus. Ranta on pelannut kaksi viime kautta Yhdysvaltain juniorijääkiekkoilun pääsarjassa USHL:ssä Sioux City Musketeersin riveissä. Toki Leijona-fanit muistavat Rannan viime keväältä alle 18-vuotiaiden MM-kisoista, joista tuomisina oli kultaa.
Avalanchen oma tv-kanava kysyi Rannalta lähes välittömästi varauksen jälkeen, mitä tämän päässä liikkui juuri kyseisellä hetkellä.
– Ei tätä voi oikein kuvailla. Tämä on uskomaton tunne. Unelmasta on tullut totta. Avalanche on hieno organisaatio ja on kunnia olla osa sitä, Ranta lausui täydellisellä amerikanenglannilla ja jenkkityyliset kohteliaisuudet muistaen.
– Tämä on ollut hauska ja jännittävä viikko. Olen todella nauttinut tästä, Ranta lisäsi.
Rannalta tietysti kysyttiin, miten hän kokee kahden Pohjois-Amerikassa viettämänsä vuoden kehittäneen itseään.
– Muutto pois kotoa on iso muutos ja kokemus. Tämä kaksi vuotta on ollut hienoa aikaa ja iso askel eteenpäin. Olen kehittynyt pelaajana ja varmaankin kasvanut myös ihmisenä melko paljon, Ranta arveli.
Vähän ennen Rantaa Avalanche oli varannut suomalaismaalivahti Justus Annusen.
– Hän on loistojätkä. Rakastan häntä! Ranta ilmoitti.
Ranta on kotoisin Naantalista, Varsinais-Suomesta. Samoilta seuduilta, Nousiaisista, on lähtöisin myös Avalanchessa viime kaudella suureksi tähdeksi noussut Mikko Rantanen. Rannalta tiedusteltiin, miten hyvin hän tuntee Rantasen.
– Viime kesänä kävimme jäällä yhdessä. Hän on loistava kaveri ja pelaaja, tekee kovasti töitä joka päivä. Hän on sellainen kaveri, jonka lähellä on mukava olla, Ranta luonnehti.
Ranta paljasti varauksen jälkeisissä haastatteluissa myös lähitulevaisuuden suunnitelmansa.
– Seuraavaksi menen Wisconsiniin kesäkouluun, ja ensi kauden pelaan Wisconsinin yliopiston joukkueessa NCAA-liigassa, Ranta kertoi.
Rannalta kysyttiin, miksi hän valitsi ns. college-reitin.
– NCAA on hyvä liiga, josta tulee paljon pelaajia NHL:ään. NHL on myös oma päämääräni. Samaan aikaan opiskelen ja saan koulutuksen, joten uskon, että se on paras reitti minulle.
Tuttuun tapaan Rantaa pyydettiin luonnehtimaan omia vahvuuksiaan ja suurimpia kehityskohteitaan pelaajana.
– Olen nopea, ja kiekon kanssa pelaaminen on ehdottomasti vahvuuteni. Olen vahva luistelija ja minulla on hyvä laukaus. Parannettavaa on allround-pelaamisessa, ja minun pitää kehittyä puolustuksellisesti. Ylipäätään minun pitää tulla paremmaksi pelaajaksi, Ranta summasi.
Katso Rannan videohaastattelut tästä ja tästä linkistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterä täräytti kaksi asiaa, joissa Suomi oli USA:ta parempi: ”Saako noin sanoa?”
- USA murskasi Naisleijonat – Tero Lehterä: ”Se näytti 40 minuutin pesukoneohjelmalta”
- Patrik Bartosak nöyryytti TPS:ää – teki samalla upean ennätyksen
- Tulikuuma KooKoo jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Kova kolaus: NHL-tähti ei lähde olympialaisiin – Liigasta tuttu mies mukaan!
- Nyt se on varmaa! Näillä ketjuilla Naisleijonat iskee Yhdysvaltoja vastaan
- Jokerit-valmentaja Tomek Valtonen käyttäytyi asiattomasti – pyytää nyt anteeksi
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – tässä ovat Suomen kentälliset
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Patrik Laine kaupataan? Montreal valmis radikaaliin peliliikkeeseen NHL:ssä
- Yhden maan dominointia! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -hyökkääjät
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – mestarivahti tekee paluun