Leijonien MM-kultavahti suuntasi tuttuihin maisemiin jalkapallon perässä: ”Tämä kaupunki elää jääkiekkoa”
Kuva: Getty Images
Leijonissa vuonna 2011 MM-kultaa juhlinut maalivahti Petri Vehanen jäi tänä keväänä virallisesti eläkkeelle. Nyt luotetulla maalivahdilla on aikaa ottaa rennosti, ja mies onkin matkustanut erittäin tutuille seuduille.
KHL-seura AK Bars Kazan haastatteli Vehasta, kun tämä oli saapunut Kazaniin katsomaan MM-jalkapalloa. Entinen huippumaalivahti edusti joukkuetta 2009-2012 ja osasi edelleen kävellä kaupungilla ilman karttaa tai opastusta.
– Tie lentokentälle on muuttunut. En ole ollut täällä pitkään aikaan, ja haluan sanoa, että tämä on hieno kaupunki. Minulla on täältä paljon hyviä muistoja, Vehanen kertoi Kazanin sivuilla.
Vehanen löi kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun hän käy jalkapallo-ottelun lisäksi katsomassa vanhoja ystäviään.
Vaikka maalivahti on pelannut muualla jo useita vuosia, hän silti seurasi Kazanin esityksiä kevään pudotuspeleissä. Kausi päättyi lopulta juhliin, kun Kazan kaatoi finaaleissa ennakkosuosikki TsSKA Moskovan. Vehasen hyvä ystävä ja entinen pelikaveri Emil Garipov torjui ratkaisevassa ottelussa nollapelin.
– Tämä kaupunki elää jääkiekkoa. Garipov ansaitsee pelata tällaisessa joukkueessa.
40-vuotias Vehanen ei aio lopettaa jääkiekkoa kokonaan, sillä konkari suuntaa nyt vaihtopenkin taakse valmentajaksi. Hän on jo ehtinyt auttaa Suomen juniorimaajoukkueissa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Liiga-seuralle raju takaisku: kultakypärä sivuun!
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Jokereille lätkäistiin sakot!
- Ilves: karseita uutisia!
- Mikael Granlund: historiallinen ilta NHL:ssä!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Ilves: karseita uutisia!
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Olli Jokiselta tylyä tekstiä tappion jälkeen: ”Naps, naps, henkinen kantti oli siinä”