IS: Leijonien pelaajat suunnittelivat järisyttävää liikettä – NHL-huippunimi haluttiin Antti Pennasen tilalle!
Ilta-Sanomat uutisoi, että Florida Panthers päävalmentaja Paul Maurice nousi yllättäen keskusteluihin Leijonien olympiavalmennuksen yhteydessä. Kahteen Stanley Cup -mestaruuteen Panthersin luotsannut Maurice oli pelaajilta lähteneissä puheissa esillä joko osana valmennusryhmää tai jopa päävalmentajana Antti Pennanen tilalla.
IS:n lähteiden mukaan Maurice ei suoraan torjunut ajatusta. Suomen Jääkiekkoliitto ei kuitenkaan lähtenyt viemään asiaa eteenpäin.
Leijonien GM Jere Lehtinen vahvistaa kuulleensa keskusteluista, mutta korostaa, ettei asiassa edetty spekulaatiota pidemmälle.
– Tavallaan joo, mutta mitään konkretiaa ei ole ollut, Lehtinen kertoi Milanossa.
Lehtisen mukaan hän ei ole ollut yhteydessä Mauriceen mahdollisesta roolista.
– Ei, ei. Tässähän se onkin, kun ei ole mitään konkretiaa.
Maurice valmentaa Panthersia parhaillaan neljättä kauttaan. NHL-seuraa on pidetty ”suomalaisjoukkueena”, sillä sen runkopelaajiin kuuluvat kapteeni Aleksander Barkov, Anton Lundell, Eetu Luostarinen sekä puolustaja Niko Mikkola.
Lisäksi Mauricen valmennusryhmässä työskentelee Tuomo Ruutu, joka toimii Leijonien olympiajoukkueessa apuvalmentajana.
Suomen Jääkiekkoliitto ilmoitti ennen olympialaisia, että Pennanen jatkaa Leijonien päävalmentajana ainakin kevääseen 2027 asti.
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”

- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse