Eeli Tolvanen, 19, on Suomi-kiekon tämän hetken kenties suurin lupaus.

Tolvasen viime kausi oli lähes käsittämätön. Nuorukainen paukutti viime kaudella KHL:n tulokkaiden piste-ennätyksen uusiksi tehoillaan 19+17=36. Lisäksi Tolvanen ehti pelata peräti kolme arvoturnausta, eli nuorten MM-kisat, olympialaiset ja miesten MM-kisat. KHL-kauden ja MM-kisojen välissä Tolvanen kävi tekemässä NHL-debyyttiinsä, kun hän pelasi kolmessa ottelussa Nashville Predatorsin paidassa.

Ei ihme, että ”Super-Eeliltä” odotetaan paljon myös Nashvillessä. Tolvanen osallistui seuran nuorten pelaajien leirille, ja syyskuussa on edessä joukkueen harjoitusleiri alkavaa kautta varten. Seura halusi Tolvasen pääsevän tutustumaan NHL-ilmapiiriin jo viime keväänä, jotta tämä olisi syksystä alkaen valmiimpi suurtekoihin myös maailman kovimmassa liigassa.

NHL.com -sivuston toimittaja Robby Stanley on sitä mieltä, että Tolvaseen kohdistuu suuremmat odotukset kuin yhteenkään Predatorsin hyökkääjälupaukseen aiemmin. Vuonna 1998 perustettu Predators on pelannut NHL:ssä 20 kautta.

Predatorsin apulais-GM Jeff Kealty on toimittajan kanssa samaa mieltä.

– Hänen esityksensä viime kaudella olivat sitä luokkaa, että yksistään ne nostavat odotukset todella korkealle. Mutta hän tietää odotukset. Hän on huippukaveri ja pystyy vastaamaan odotuksiin, Kealty uskoo nhl.comin jutussa.