Maalivahti Jere Huhtamaa pyyhkii Suomen pölyt jaloistaan ja suuntaa ensi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan. Vasta 18-vuotias suomalaislupaus, joka edusti kuluneella kaudella Espoon Bluesin A-junioreita, siirtyy Merrimackin yliopistojoukkueeseen, joka pelaa NCAA:ssa. Helsingin IFK:n kiekkokoulun kasvatista odotetaan tulevaisuudessa kovan luokan maalivahtia. Viime kaudella hän saavutti Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen mukana MM-kultaa kakkosmaalivahdin roolissa. Huhtamaan sopimus tuli hieman yllättäen, sillä hän oli siirtynyt vain viikkoja aiemmin Jokereiden riveihin.

LUE MYÖS: