Ruotsin MM-kultaan johdattanut NHL-vahti avautuu tasa-arvon puolesta: ”Jos olisin homoseksuaali…”
Jääkiekon julkisuuskuva on ollut aikojen alusta lähtien lievästi sanottuna äijämäinen. Karskius kuvaa lajia käytännössä jokaisesta ulottuvuudesta katsottuna, eikä tasa-arvo ole aina ollut yhtä suuressa osassa kuin se ehkä tänä päivänä on.
Viime vuosina etenkin NHL:ssä on kampanjoitu tasa-arvon puolesta, joka on kannustanut myös monet pelaajat astumaan eteen kyseisen asian hyväksi. Tästä huolimatta yksikään NHL-kiekkoilija ei ole vielä rohjennut tulla ulos kaapistaan ja Vancouver Canucksin maalivahti Anders Nilsson uskookin tietävän tähän vastauksen.
– Jos olisin homoseksuaali, olisin joutunut lopettamaan jääkiekkoilun jo teini-iässä. Jotkut sanovat, että jokaisessa joukkueessa pitäisi olla 3-4 homoa… ei, ei tule tapahtumaan. Suurin osa heistä on lopettanut pelaamisen jo lapsena. Kukaan ei uskaltaisi tai haluaisi jatkaa uraansa. Kaikessa on kyse yhteenkuuluvuudesta. Kaikki on hauskaa niin kauan kun puhutaan urheilusta, mutta mikäli pelaajasta tuntuu pukukopissa vaikealta, myös pelaamisesta katoaa hauskuus, Nilsson kertoi lauantaina Aftonbladetin haastattelussa.
Ruotsin paidassa MM-kultaa keväällä voittanut Nilsson on yksi tasa-arvon puolesta kamppailevista kiekkoilijoista. Hänestä tuli kaksi vuotta sitten historian ensimmäinen NHL-pelaaja, joka maalautti sateenkaarilipun kypäräänsä.
– Minulle se oli päivänselvä asia. Minulla on homoystäviä sekä Ruotsissa että Yhdysvalloissa, joista osa ei uskalla kertoa suuntautumisestaan edes perheilleen. Minusta tuntui, että voin kannattaa heitä laittamalla sateenkaarilipun maskiini, Nilsson perusteli.
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!