IL: Jokereiden ja Liigan välillä yhä pahaa verta – Harkimo lyttää mykkäkoulumentaliteetin: ”En ymmärrä”
Kuva: Juha Tamminen
Vuoden 2013 kesällä suomalaisessa jääkiekossa tapahtui seurajääkiekkoilun suurin mullistus, kun Jokereiden pääomistaja Hjallis Harkimo ilmoitti seuran lähtevän KHL:ään. Liike aiheutti tyytymättömyyttä Liigan suunnalla, jonka vaikutukset ovat voimassa yhä.
Jokereiden kanssa toimimiseen on liigaseuroilla useita rajoituksia. Helsinkiläisseuran kanssa ei voi esimerkiksi solmia lainasopimuksia tai pelata heitä vastaan harjoitusotteluita. Harkimo itse antaa huutia tälle toiminnalle.
– Se on lapsellista. Kiukuttelu on kestänyt jo kauan, en ymmärrä sitä ollenkaan. Näyttää olevan aika syvässä, koska eivät halua muuttaa mitään, Harkimo sanoi Iltalehden haastattelussa.
– En vieläkään ymmärrä sitä tai mitä Liiga luulee voittavansa, kun ei esimerkiksi anna seurojen pelata harjoitusotteluita meitä vastaan tai anna maksimissaan 2-3 pelaajamme siirtyä kauden aikana lainalle johonkin liigaseuraan. Liiga pelkää imagotappiota, vaikka ei parin pelaajan lainaaminen tekisi kenestäkään farmiseuraamme.
Harkimo ei kuitenkaan ole tullut katumapäälle KHL:n suhteen. Ratkaisu oli hänen mielestä oikea.
– Oli oikea ratkaisu. Siirtymisemme KHL:ään nosti suomalaisen kiekkoilun tasoa ja toi Suomen kiekkoiluun ihan uuden lisämausteen. Pelaajille tuli mahdollisuus nostaa omaa tasoaan huippusarjassa ja päästä sitä kautta A-maajoukkueeseen.Ihmisillä on ollut mahdollisuus nähdä korkeatasoisempaa jääkiekkoa kuin mitä SM-liigassa pelataan. Ottelutapahtumamme on NHL-tasoa ja Jokereista on rakennettu urheilumme ykkösbrändi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!