Pirteä alku NHL-syksylle! Juuso Välimäki loisti superlupausten keskellä – valmennus ylistää: ”Valtavasti potentiaalia”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Calgary Flamesin Juuso Välimäki oli elementissään, kun seuran lupauksista koostuva joukkue kaatoi Edmonton Oilersin maalein 7-3.
Nuori suomalaispuolustaja tykitti heti ensimmäisessä pelissään maalin. Välimäen tarkka siniviivaheitto painui Oilers-maaliin kolmannen erän alussa.
19-vuotias huippulupaus sai pelin jälkeen valmennuksen kehut. Maalin ohella pelissä nähtiin tuttua rohkeaa kiekollista peliä ja oivalluksia.
– Hän väläytteli osaamistaan. Hän näkee pelin hyvin ja tarjoili nytkin muutaman huippupassin, valmentaja Cail MacLean kehui seuran sivuilla.
Välimäki kiekkoili vielä viime kaudella junnusarja WHL:ssä. Nyt edessä on todennäköisesti hyppy NHL:ään tai AHL:ään. Se vaatii paljon. MacLean kehuu kuitenkin nuorukaisen rohkeutta ammattilaisuran ensimmäisten askelien suhteen.
– Tämä on kova taso – hänen pitää tehdä tasaisesti työtä pysyäkseen huipulla. Jotta hän pysyy jatkossakin pelissä sisällä ja on yhtä tehokas kuin aiemmin. Mutta tämä oli ensimmäinen peli nuorelle miehelle – hän jatkaa kasvamistaan. Hänessä on valtavasti potentiaalia, MacLean kehuu.
Katso Välimäen maali tästä(kohdassa 3,13):
Goals on goals on goals...
Settle in and check out the highlights from today's win over the Oilers!
Settle in and check out the highlights from today's win over the Oilers!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura
- Oho! JYP jatkosopimukseen tähtihyökkääjänsä kanssa