MM-hopeaa voittanut pakki kääntämään kriisijoukkue Ässien kelkkaa: ”Tuntuu todella hyvältä”

Kevääseen 2020 saakka ulottuvan pelaajasopimuksen puolustaja Jyri Marttisen kanssa tehnyt Ässät saa kaipaamansa paluumuuttajan. Vaikka porilaisjoukkueen alkukausi on mennyt täysin vihkoon, on kevään 2014 MM-hopeamitalisti innoissaan uuden arjen koittaessa.
– Tuntuu todella hyvältä palata takaisin Poriin. On aika avata uusi sivu tutusta kirjasta, Marttinen veisteli Ässien kotisivuilla.
Ässät on ollut alkukaudella jopa poikkeuksellisen kova heittopussi Liigassa. Se ei ole voittanut vielä kertaakaan varsinaisella peliajalla, ja yhteensä voittoja on kertynyt surkeat kaksi.
Porilaiset ovat ottaneet yhdeksässä pelissä kuokkaan keskimäärin kahdella osumalla maalieron ollessa 17-34.
– Tuon joukkueeseen kokemusta ja asennetta. En tiedä ulkopuolisena, miksi viimeiset ottelut ovat päättyneet tappioihin, mutta nyt kääritään hihat yhdessä ja aletaan voittamaan pelejä, Marttinen lupasi.
Patapaitojen osalta uusi viikko alkaa keskiviikkona Pelicansia vastaan. Tuo ottelu saattaa olla paluun Poriin tehneelle Marttiselle tunteikas: Hänen liigamitaleistaan toinen, eli hopea, tuli keväällä 2012 lahtelaislaumassa.
Muokattu klo 12.15: Korjattu otsikkoa. Marttinen ei ole voittanut MM-kultaa, vaan MM-hopeaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!