Onko leijonakonkari NHL:n mystisin yllättäjä? Tähti muisteli floppiaan Ylelle: ”Silloin olin ihan poika”

Kolme peliä kolmesta voittaneen Edmonton Oilers -torjuja Mikko Koskisen, 30, alkukausi NHL:ssä on ollut jäätävän kova. Vaikka suomalaisen nimi kiekkofaneille tuttu onkin, ei hän taalajäillä välttämättä ole kovin tunnettu – vielä.
Oikeastaan kaudesta 2013-14 lähtien maajoukkueen vakiokävijäksi tiedetty torjuja yritti NHL:ään edellisen ja ensimmäisen kerran kaudella 2010-11 New York Islandersin sotisovassa. Tuolloin tilastot olivat katastrofaaliset, ja murtautuminen taalajäille jäi.
Vielä tälläkin kaudella vastuuta on tullut taalajäillä vähän. Kolmen pelin komea torjuntaprosentti 93,5 sekä päästettyjen maalien keskiarvo 2,01 lupaavat kuitenkin isompaa vastuuta taatusti.
– En ehtinyt alkukaudesta tuskastua, vaikka en päässyt pelaamaan. Pidin mielessä, että tässä on 82 ottelun runkosarja edessä. Tiesin, että ihan varmasti ehdin itsekin pelaamaan. Että mahdollisuus tulee ja silloin pitää olla valmiina, Koskinen mietti Yle Urheilun mukaan.
2010-luvun alussa Koskisen NHL-debyytti oli surkea. Pikkumustat tarttuivat vain reilun 87 prosentin varmuudella ja päästettyjen maalien keskiarvo oli lähellä neljää puolta. Nyt kellossa on täysin eri ääni.
– On tuntunut tosi hyvältä. Pelaaminen on hauskaa ja tuntuu, että joka päivä pääsee haastamaan itseään. Vaikka en päässyt alussa pelaamaan, sain harjoiteltua siinä tosi hyvin. Sitä kautta olen päässyt nyt peleihin hyvin sisään. Hyvä treeni helpotti omaa tekemistä alkuun, Koskinen jatkoi sivuston haastattelussa.
Suomalainen tietää, mikä mainion vireen syy on.
– Henkisellä puolella on tapahtunut isoin kasvu. Kokemusta ja rutiinia on tullut paljon lisää ja se auttaa jokapäiväisessä arjessa. Silloin olin ihan poika. En osannut suhteuttaa asioita yhtään, vaan menin liikaa tuloksen mukana. Iso kuva oli pahasti kadoksissa, Koskinen mietti viitaten ensimmäiseen NHL-visiittiinsä.
– Nyt osaan käsitellä onnistumiset sekä virheet paremmin. Yksi peli ei enää määritä omaa tekemistä.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Toimittaja: Kristian Vesalaisesta iso paljastus
- Tappara-tähti lähtee olympialaisiin!
- Näkökulma: Liigan uusi sarjajärjestelmä on paniikkiratkaisu pahimmasta päästä
- TPS rysäytti ison sopimuksen pöytään!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!