HELSINKI. Leijonat palaa tuttuun komentoon, kun Jukka Jalonen johdattaa joukkueensa perinteiseen Karjala-turnaukseen.

Tuoreesta ryhmästä löytyy neljä kiinnostavaa nimeä: puolustajat Petteri Lindbohm, 25, ja Ville Pokka, 24, sekä hyökkääjät Miro Aaltonen, 25, ja Iiro Pakarinen, 27, jättivät kesällä Pohjois-Amerikan taakseen. Nyt nuorukaiset ovat hakeneet uutta nostetta uralleen Venäjän KHL:stä ja Sveitsin NLA:sta.

Nelikolta odotetaan paljon myös Leijonissa. Jalonen suhtautuu ilolla, että myös rapakon takaa saapuu nuoria paluumuuttajia, joilta löytyy kunnianhimoisia tavoitteita tulevaisuuden suhteen.

– Heillä on tyssännyt tie Pohjois-Amerikassa väliaikaisesti NHL:ään. He tulevat hakemaan vauhtia täältä Euroopasta. Iso rooli ja enemmän vastuuta – se tuo kehitystä. Uskon, että heillä kaikilla on tavoitteena pelata jossain vaiheessa NHL:ssä, Jalonen pohtii.

Paluumuuttajia yhdistää kaikkia nuorehko ikä. Se kertoo, että tänä päivänä NHL:ään ja voi ponnistaa myös hyvin erilaisia polkuja. Samalla KHL:n ja NLA:n rahallisesti maukkaat diilit kannustavat usein lähtemään Venäjälle tai Sveitsiin AHL:ssä tahkoamisen sijaan.

Nelikosta ainoastaan Pakarinen pelasi menneellä kaudella enemmän pelejä NHL:ssä kuin farmissa. Lindbohm, Pokka ja Aaltonen sen sijaan ehtivät vääntää viime kaudella paljon AHL:ssä.

Leijonien GM Jere Lehtinen on seurannut nelikon hyppyä Eurooppaan mielessään. Johtava rooli auttaa kaikkia eteenpäin – myös Leijonissa on tarjolla paljon vastuuta. Samalla kiekkokonkari muistuttaa, että nuoret paluumuuttajat ovat vasta matkalla uransa parhaimpiin vuosiin.

– Kaikken määränpää on takaisin NHL:ssä. Hienoa nähdä, että myös Euroopan huippusarjat toimivat hyvinä alustoina kehittymiseen. He kaikki näkevät tämän hyvänä väylänä nousta takaisin sinne, Lehtinen summaa.

Nelikko nähdään Leijonien matkassa tositoimissa torstaista lähtien. Suomi aloittaa turnauksensa tuttuun tapaan kotiyleisön edessä Venäjää vastaan. Viikonloppuna vastaan asettuvat Tshekki ja Ruotsi.

Leijonat.com seuraa Leijonien taivalta kotiturnauksessa. Hyppää kulissien taakse myös Snapchatissa tunnuksella: leijonatcom.

LUE MYÖS: Liigan syksyn komeetta! Leijonien debytantti noussut huipulle erilaista polkua – ”Ansaitusti mukana”

LUE MYÖS: Leijonien joukkue ja otteluohjelma! Lue kaikki tarpeellinen Karjala-turnauksesta uudelta ERIKOSSIVULTAMME!

Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo